Vilja-alan yhteistyöryhmä
Vilja-alan yhteistyöryhmä
❯   Avaa uutiskirje selaimessa

Viljaviesti 25/2022

21.10.2022

Lukijalle

RypsiRapsi 2025 hankkeessa tuotettu Nostetta öljykasvien viljelyyn video on julkaistu ja katsottavissa!

Videolla käydään läpi hyviä käytäntöjä syys- ja kevätmuotoisten rapsin ja rypsin viljelyyn Suomessa.

Kotimaan markkinat

Maatalous- ja puutarhayritykset maksoivat ostetusta peltomaasta vuonna 2021 keskimäärin 9 009 euroa hehtaarilta. Pellon keskihinta on noussut koko maan tasolla 9 % vuoteen 2011 verrattuna.

Alueiden väliset erot pellon ostohinnoissa ovat suuria. Suuralueittain tarkasteltuna korkeimmat ostohinnat olivat Etelä-Suomessa, 10 348 euroa sekä Länsi-Suomessa, 10 212 euroa hehtaaria kohden. Alhaisimmat ostohinnat olivat Pohjois- ja Itä-Suomessa, 6 244 euroa hehtaaria kohden.

»Lisätietoa: Luonnonvarakeskus Pellon ostohinnat 2021
41 2022 hinnat


Euroopan markkinat

Strategie grains kertoo EU:n hyötyneen Mustanmeren vientikäytävästä. Vehnää on tuotu niin maateitse EU:n itäisiin maihin, että meriteitse Espanjaan.

Vehnää ennustetaan käytätettävän tällä kaudella EU:ssa myllytuotteiksi vähemmän kuin viime kaudella samalla käyttöä siirtyen tärkkelysteollisuute en. Maissin käyttöä tärkkelyksen valmistuksessa ennustetaan vähennettävän viime kauteen verrattuna.

Kohtuullisen vehnäsadon ja tuonnin seurauksena EU:n vehnätaseen 2022/23 loppuvarastoennuste on kohtuullisen runsas. Osa Ukrainasta tuodusta vehnästä jatkaa matkaa kolmansiin maihin, mutta ennusteen mukaan EU:n oma vehnänkäyttö vaikuttaisi turvatulta tällä markkinakaudella.

Ohratase-ennuste on tasapainoisempi kuin aikaisemmin arvioitiin satoennusteen kasvaessa sekä rehukäyttöennusteen pienentyessä. Varastojen arvioidaan kasvavan hieman, mutta vehnävarastojen kasvuun verrattuna muutos on selvästi pienempi.

EU:n maissin tuotantoennuste näyttäisi asettuvan radikaalin pieneksi vain 50 milj. tonniin. Kauden 2021/22 lopulla Brasiliasta alettiin ostaa jo ennakoiden suuria määriä maissia huonojen satonäkymien takia. Nyt Brasiliasta saapuneet maissilaivat sekä Ukrainasta tehty maissintuonti ovat kuitenkin helpottaneet suurinta huolta riittävyydestä. Neuvottelut Ukrainan viennistä meriteitse jatkuvat ja ovat merkittävässä asemassa EU:n maissin kysyntään vastaamisessa. Vaikka Mustanmeren turvattua vientikäytävää ei saataisi jatkettua, saapuisi Ukrainasta yhä kuormia joki- ja maateitse.

Epävarmuus Ukrainan tilanteen eskaloitumisesta pitää viljamarkkinoita varpaillaan ja aiheuttaa markkinoiden nopeaa heiluntaa.

Maailmanmarkkinat

IGC:n lokakuun raportissa julkaistu globaalin viljataseeseen tarjonta pysyy samana kuin viime kuussa. Maissin päivitettyä pienempää tuotantoennustetta tasapainottaa ohran tuotantoennusteen nosto. Viljan käyttöennustetta laskettiin viimekuusta 3 milj. tonnia, mikä näkyy nousseena loppuvarastoennustee na. Koko muutos ei siirry suoraan loppuvarastoihin kauden alkuvarastojen tarkentuessa.

Vehnän tuotantoennuste on yhä ennätyksellisen suuri. Globaalit vehnävarastot paisuvat, mutta puolet varastoista ovat ennusteen mukaan Kiinassa, mistä ne eivät liiku viljamarkkinoille muiden käyttöön. Suurimpien vehnän viejien varastotilanne on yli viiden vuoden keskiarvon. Venäjän vientipotentiaali on määrällisesti suuri, mutta pakotteiden ja rajoitusten seurauksena selvästi ”tavallista” markkinatilannetta heikompi. Venäjän vientitahti on jäänyt huippuvuosista kauden 2022/23 aikana. Maan vehnävarastojen ennustetaan kasvavan 2 milj. tonnia. Ukrainan vienti, edullisen hintataso avittamana, ylitti syyskuussa odotukset.

Maissisadon ennustetaan jäävän 4 % pienemmäksi kuin viimekaudella. Etelä-Amerikan sato on suuri ja tasapainottaa muiden alueiden satotappioita. Loppuvarastojen ennustetaan pienentyvän alle keskimääräisen tason.

Kauran tuotantoennuste on yli keskimääräisen hyvien satotasojen ansioista. Kulutuksen arvioidaan kasvavan viime vuodesta 5 % hyvän tarjonnan ansioista. Varastojen ennustetaan palaavan lähelle vuoden 2020/21 tasoa, viime kauden nopean pienentymisen jäljiltä. Samoin kauran kaupan ennustetaan palaavan aikaisempien vuosien tasolle.
Viljaviesti on Vilja-alan yhteistyöryhmän sihteeristön toimittama ajankohtais- ja markkinakatsaus.

Voit antaa palautetta tai muuttaa Viljaviesti-tilausta si tällä lomakkeella.

»Twitter @VYR_fi ja #VYR_fi
»Facebook Vilja-alan yhteistyöryhmä
Uutiskirjeen tiedot perustuvat useisiin eri tietolähteisiin eivätkä ne edusta yksittäisten toimijoiden eikä VYR:n näkemystä. VYR ei ota vastuuta tietojen oikeellisuudesta.
Lähteet

»AMI-informiert.de
»IGC www.igc.int
»USDA www.usda.gov
»Euroopan Komissio ec.europa.eu/agricul ture/cereals
»FAO-AMIS www.amis-outlook.org
»AHDB cereals.ahdb.org.uk
»Strategie Grains www.strategie-grains .com
»Luke www.luke.fi
»Agritel www.agritel.com/en/a gritel
»Ruokavirasto www.ruokavirasto.fi
»Tulli uljas.tulli.fi