Juuristo- ja tyvitaudit
Möhöjuuri
Möhöjuuri on juuristotauti ja erittäin vaarallinen uhka ristikukkaisille kasveille. Pahimmillaan tauti voi tuhota koko kasvuston ja se säilyy maassa jopa 10 vuotta. Vakavan tartunnan saaneelta lohkolta tauti on lähes mahdoton hävittää, koska ristikukkaiset rikkakasvit ylläpitävät tartuntaa.
Möhöjuuri aiheuttaa kasvien juurin epämuotoisia paisumia, jotka estävät kasvien veden ja ravinteiden saannin. Kasvit kuivuvat pystyyn ja loppukesällä juuret mätänevät kokonaan. Jos tauti iskee ennen öljykasvien kukintaa, eivät kasvit usein pysty tuottamaan lainkaan siemensatoa. Tauti voi päästä yleistymään salakavalasti, koska vähäinen tartunta ei verota merkittävästi satoa. Taudin tuhoisuus huomataan usein vasta, kun satotaso romahtaa. Silloin ei enää ole mitään tehtävissä taudin hävittämiseksi.

Kuva: Asko Hannukkala
Möhöjuurivaaran takia öljykasveja pitäisi viljellä samalla lohkolla korkeintaan joka viides vuosi. Välivuosina ristikukkaiset rikkakasvit pitää torjua huolellisesti. Kalkitus ja pellon hyvä vesitalous vähentävät tautiriskiä. Viljelykiertoa suunniteltaessa on huomioitava, että kaikki kaalikasvit ovat möhöjuuren kantajia. Huomioitavaa on myös, että tauti siirtyy herkästi työkoneisiin tarttuneen mullan mukana tartunnan saaneilta lohkoilta terveille.
Öljykasvien viljelyssä on syytä seurata säännöllisesti möhöjuuritilanteen kehitystä. Tauti on helppo todeta kasvien juurista 2–3 viikkoa kukinnan jälkeen, jolloin paisumat eivät vielä ole alkaneet mädäntyä. Jos möhöjuurisia kasveja löytyy lohkolta, ristikukkaisten kasvien viljelyssä on syytä pitää 6–8 vuoden tauko. On erittäin tärkeää selvittää uusien vuokrapeltojen möhöjuuritilanne, jotta tilan muut pellot eivät saastuisi!
Tyvi- ja juuristotaudit
Rypsillä ja rapsilla esiintyy hyvin yleisesti tyvilaikkuja ja kasveja, joiden juuret ovat täysin kuivuneet ja mustuneet. Tautia aiheuttaa ensisijaisesti Rhizoctonia solani-sieni. Kanadassa tyvi- ja juuristotauteja pidetään paikoin pääsyynä satotasojen heikkenemiseen. Suomessa näiden tautien satovaikutuksia ei ole tutkittu. Rhizoctonia solani-sieni aiheuttaa myös taimipolteoireita nuorissa kasveissa. Tyvi- ja juuristotauteja ei esiintynyt öljykasvipelloilla 1980-luvun tautikartoituksissa, mutta 2000-luvulla niitä oli miltei kaikilla pelloilla.

Kuva: Asko Hannukkala
Tyvilaikkuja ja mustuneita kuolleita juuria esiintyy hyvin paljon rypsi- ja rapsipelloilla.