VYR Tuotantokustannuslaskuri

Tuotantokustannuslaskenta

Vilja-alan yhteistyöryhmä on julkaissut vapaasti käytettävän kustannuslaskurin, jonka avulla voidaan hahmottaa tilan muuttuvia kustannuksia. Laskurin kautta pystyy myös vertailemaan omia lukujaan ProAgrian lohkotietopankin kannattavuudelta parhaimpaan neljännekseen.

Miksi kannattaa laskea tuotantokustannuksia?

Viljelykasvien tuotantokustannusten laskenta tuottaa tietoa siihen, mitkä ovat viljelyn kokonaiskustannukset omalla tilalla tuotettua satokiloa tai -tonnia kohden. Laskennassa huomioidaan niin muuttuvat kustannukset (kylvösiemen, lannoitukset, kasvinsuojelu, polttoaineet), työkustannukset kuin kiinteät kustannukset (koneet, rakennukset, pelto). Tuotantokustannuslaskennan avulla voidaan myös simuloida eri viljelykasvien vaihtoehtoja, tuotantopanosten käyttöä ja löytää panos-tuotto -suhteen kannalta oikeat ratkaisut, joista saadaan paras mahdollinen kate. Tärkeintä on miettiä niitä ratkaisukeinoja, joihin voi vaikuttaa. Säähän ja maailmanmarkkinahintoihin ei ole mahdollista vaikuttaa, mutta omat viljelytoimet ja -ratkaisut ovat itse päätettävissä.  

Minkä suuruista satoa tavoitellaan?

Tuotantokustannusten laskeminen auttaa arvioimaan, millaista sadon määrää tai tuottoa hehtaarilta tarvitaan ylläpitämään viljelyn kannattavuus, ja toisaalta, mitkä ovat ne kustannuserät, jotka vaikuttavat eniten tilan taloudelliseen tulokseen ja miten niitä voidaan tarvittaessa korjata. 

Lisäkilojen tuottaminen ei välttämättä vaadi panosten kasvattamista ja kustannusten lisääntymistä, vaan tärkeämpää on huolehtia, että satsaukset tehdään peltolohkoille ja kasvustoihin, joissa vastettakin on odotettavissa.  

Maan kasvukunto ja tuotantopanosten käyttö

On tärkeää tunnistaa omien peltolohkojen ominaisuudet ja sadontuottokyky, ja miettiä sen jälkeen niille oikeat kasvit ja viljelytoimenpiteet. Peltolohkoilla, joilla kylvöt myöhästyvät tai sato jää useina vuosina alle tavoitellun, kannattaa tuotantokustannuslaskelman avulla haarukoida markkinoiden tai tukijärjestelmän tarjoamat vaihtoehdot viljalle tai muulle satokasville, pellon käytön monipuolistamiseen tai maan kunnostamiseen.

Hyväkuntoisilla peltolohkoilla voidaan viljellä voimaperäisesti, ja niiden osalta laskelmien avulla voidaan arvioida, millaista tulosta saadaan ottamalla viljelyyn satopotentiaaliltaan korkeat syyskylvöiset kasvit, vaateliaat öljy- ja palkokasvit tai ylipäätään uudet, satoisat lajikkeet.


Eri viljelykasvivaihtoehtojen simulointi

Tuotantokustannuslaskelmien avulla päästään arvioimaan, millaisia edellytyksiä viljelyn monipuolistaminen syyskylvöisillä, monivuotisilla, valkuaiskasveilla tai erikoiskasveilla tuo tilan kokonaistuloksen parantumiselle. Valkuaiskasvien viljelyn lisääminen on tärkeää valkuaisomavaraisuuden parantamisen näkökulmasta. Viljelykiertojen suunnittelussa ja laskelmissa kannattaa huomioida, mitä syyskasvien kylvö vaatii esikasvilta.


Viljelyn riskien pienentäminen

Riskien kartoitus on muuttuvassa ilmastossa tärkeää. Yhden kortin varaan ei viljelyä kannata laskea, vaan toimintaa on hajautettava. Tämä voi tarkoittaa viljelykasvivalikoiman laajentamista, tuotantopanosten käytön jakamista eriin ja muokkausmenetelmien monipuolistamista.

Tuotantokustannuslaskelmien avulla voidaan arvioida, mitä satsaus ja yhden tai parin vuoden uhraus maan kasvukunnon parantamiseen ja peruskunnostukseen merkitsee taloudellisesti. Usein se on kannattavampaa kuin satokasvin viljely väkisin lohkolla, joka ei tuota kunnolla tai on epävarma äärevissä sääoloissa. 

Tuotantokustannuslaskennasta lisätietoa:


Laskurin toteutus on osa  maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Vauhtia Viljaketjuun -hanketta.