Siirry suoraan sisältöön

Uutisia viljaketjusta

VYR puintiseuranta 3/2023 (28.8.)

Vilja-alan yhteistyöryhmän puintiseuranta on jälleen käynnissä.
Puintiseuranta toteutetaan ympäri Suomen lähetettävin kyselyin kerran viikossa, 14.8. – 11.9.2023.

Puintikauden pitkittyessä, VYR jatkaa seurantaa syyskuun loppuun saakka.

Sateet ovat laajassa osassa maata hidastaneet ja jopa keskeyttäneet puintien etenemisen. Tilannetta pidetään haastavana, kasvustojen lakoontumista ja jälkiversontaa on havaittu runsaasti. Puintitöihin ei päästä ennen peltojen kuivumista, joka puolestaan hidastaa ja rajoittaa syysviljojen kylvöjä ja tulee siten vaikuttamaan syysvilja-alaan. Kasvukauden sääoloja kuvataan todella haastaviksi, kuivuuden kurittaessa kasvustoja kesän aikana ja runsaiden sateiden heikentävän muutoin puintikelpoisen sadon laatua. Vastausten sävy edelliseen viikkoon verrattuna on merkittävästi negatiivisempi, sadon laadun odotetaan kärsivän sääoloista merkittävästi ja puintikautta on välttämätön jatkaa suunniteltua pidempään. Taloudellisesti tilanne on vaikea, sillä taustalla on korkeat panos- ja energiakustannukset, kuivuuden aiheuttama keskimääräistä heikompi satotaso, sateisen loppukesän vaikutus viljan laatuun ja kosteana puidun viljan kuivattamisesta aiheutuvat kustannukset. Lisäksi viljan hinta on laskenut vuoden takaisista hinnoista runsaasti. Lämpimän ilmanalan ja korkean ilmankosteuden myötä myös homeriskit ovat koholla.

Kyselyyn saatujen vastausten perusteella maakuntien välillä on vaihtelua, eikä jokaisen vastaajan mielestä tilanne ole lohduton, ainakaan vielä. Useampi vastaaja kertoo sadon ja sadon laadun olevan vielä keskivertaisella tasolla, mutta sateiden jatkuessa laatu heikkenee ripeästi. Yleistä tunnelmaa kuvaa kyselyssä esitetty kysymys viljan laadusta, johon on saatu useampi lakoninen vastaus: rehua. 

Kolmannen viikon kyselyssä korostuu myös runsaaksi kuvailtu rikkakasvitilanne, joka aiheuttaa ylimääräisiä työvaiheita puinnin yhteydessä. Positiivisemmalla puolella herneen ja sokerijuurikkaan satoa ja yleistä laatua kehutaan, öljykasvien osalta tilanne vaihtelee vastaajasta riippuen. Syysviljojen ala jäänee aiemmin ilmoitettua matalammaksi, monin paikoin suunnitelmissa oli kasvattaa syysvilja-alaa edellisestä vuodesta, mutta tämän arvioidaan jäävän haaveeksi. Tämä puolestaan siirtää haasteita ensi kasvukauteen, mikäli olosuhteet ovat silloinkin haastavat. Syysviljojen sadontuottokykyä ja kestävyyttä kuivuutta kohtaan on kehuttu jo useamman vuoden ajan, mutta mikäli kylvöille ei päästä, tästä edusta ei saada hyötyä irti. Monessa yhteydessä onkin arvioitu syysviljojen merkityksen kasvavan suomalaisessa maataloudessa, sillä kevätviljojen heikohko menestyminen on ollut kuivina kasvukausina jo tutuksi tullut ongelma. Edellisen viikon kyselyssä enemmistö vastaajista arvioi syysvilja-alan kasvavan, nyt tilanne on päinvastainen. 

Siementen saatavuus muodostunee ainakin paikoin ongelmaksi, kun sato ja laatu ovat keskimääräistä heikommat. Muutamaa vastaajaa arveluttaa myös lannoitteiden saatavuus. VYR jatkaa puintiseurantaa vielä vähintään kahden viikon ajan. Mikäli puintikausi venyy, VYR seuraa tilannetta pidemmälle, aina syyskuun loppuun saakka.

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysytään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutinen julkaistaan vyr.fi – sivustolla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.