Siirry suoraan sisältöön

Uutisia viljaketjusta

VYR puintiseuranta 1/2023 (14.8.)

Vilja-alan yhteistyöryhmän puintiseuranta on jälleen käynnissä.
Puintiseuranta toteutetaan ympäri Suomen lähetettävin kyselyin kerran viikossa, 14.8. – 11.9.2023.

Puinnit ovat käynnistyneet Etelä-Suomessa, mutta laajempaa puintien käynnistymistä vielä suunnitellaan. Eteläisimpien alueidenkin puinnit ovat vasta aluillaan, eikä ensimmäisen viikon vastausten perusteella mikään maakunta erotu joukosta. Satotaso ja sadon laatu arveluttaa, sillä kasvukauden olosuhteet olivat koko maassa haastavat kevään kuivuuden ja loppukesän sateiden vuoksi. Kuivuuden myötä satoennusteita on laskettu ja loppukesästä tautien sekä jälkiversonnan kerrotaan heikentäneen viljasadon laatua paikoin. 

Maanantaina 14.8. saatujen vastausten perusteella puinteja on tehty pääosin syysviljoille ja herneelle, muilla viljelykasveilla puinnit ovat käynnistymässä lähiviikkoina. Etelä-Suomessa myös ruista ja kuminaa on puitu pienessä määrin. Ensimmäisen viikon kyselyssä korostuvat vastaukset, joissa kerrotaan puintien vasta alkavan piakkoin. 

Laatunäkökulmasta tiedot vaihtelevat paikoittain, syysviljojen tilannetta kuvataan hyväksi, kevätviljojen laatua puolestaan heikoksi. Miltei kaikista maakunnista raportoidaan lakoontumisen olevan ongelma, sekä myös tautipaineen kerrotaan heikentäneen kevätviljojen laatua. Herneen ja härkäpavun tilannetta kehutaan laajalti, öljykasveista rypsin tilanne on kyselyn perusteella heikko. Rypsin itäminen viivästyi ja paikoin pohditaan, ehditäänkö rypsiä puimaan riittävän ajoissa. 

Syyskylvöjen alan ennakoidaan pysyvän pitkälti viime vuoden tasolla. Eteläisemmässä Suomessa syyskylvöjen määrä voi hieman ylittää viime vuoden, mikäli olosuhteet ovat otolliset. Hintaseuranta on hyvinkin aktiivista, päätöksiä tehdään vakaasti ajantasaisten hintatietojen perusteella. 

Yleiskommentit kasvukaudesta kertovat säähän liittyvistä haasteista, lämpösumman osalta tilanne vastaa keskiarvoa, mutta sateiden ajoitus oli tänä kesänä hyvinkin haastava. Lohkojen välinen vaihtelu on suurta ja eri maalajien erot korostuvat seurannassa.

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysytään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutinen julkaistaan vyr.fi – sivustolla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.