UUTISIA VILJAKETJUSTA

VYR puintiseurannan toinen viikko: ainakin osassa maata edessä kiireinen puintiviikko, toistaiseksi puinnit vasta alkuvaiheessa

Ulrika Wikström (ulrika.wikstrom a vyr.fi), 16.8.2022

VYR puintiseuranta 2/2022, tilanne 15.8.2022 

Ensimmäisiä puinteja on päästy aloittamaan lähes koko maassa. Kokonaisuudessaan puinnit ovat kuitenkin edelleen pääosin vasta alussa. Puituna on syysvehnää, syysruista, syysohraa, syysrypsiä ja syysrapsia, sekä kuminaa ja heinien (nurminata, englanninraiheinä timotei) siemeniä. Kevätviljoista on päästy puimaan aikaisimpia ohria, kauraa ja satunnaisesti ensimmäisiä kevätvehniä. Myös hernettä on nyt puituna.

Arvioiden mukaan monilla alueilla on kesän paikallisten sadantavaihteluiden johdosta paikallista vaihtelua myös viljojen valmistumisessa. Kevätviljoista aivan ensimmäisenä päästiin monin paikoin puimaan eniten kuivuudesta kärsineitä viljoja. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että myös enemmän sadetta saaneet kasvustot valmistuvat kovalla vauhdilla puintikuntoon ja puinteja päästään tekemään toden teolla.

Viime viikon loppupuolella puinnit nytkähtivät liikkeelle tai etenivät monilla alueilla. Nyt puintien odotetaan jatkuvan ja etenevän kiihtyvällä tahdilla tämän viikon aikana säiden niin salliessa. Ennustetut sateet  ja sään epävakaistuminen vauhdittavat puinteja tällä hetkellä niillä, joilla valmista puitavaa on. Vaihtelua kuitenkin on ja osassa maata kiireisintä puintiaikaa saadaan vielä odotella.  

Helteinen sää on vauhdittanut kasvien tuleentumista ja puintikosteuksien kerrotaan olevan melko alhaisia. Satojen laadusta ei vielä tarkemmin tiedetä, mutta arvioiden mukaan ainakin jo puiduissa sadoissa laadun odotetaan olevan hyvä. Myös ProAgrian tänään 16.8.2022 julkaistussa kasvutilannekatsauksessa viljasadon laatua arvioidaan nyt hyväksi, mutta suuria vesisateita kasvustot eivät enää kestä. 

Puintien eteneminen taulukkona

150822 Puinnit

Satonäkymiä

Talvehtineiden syyskasvien satonäkymiä arvioidaan kohtalaisiksi. Talvehtineissa, säästetyissä syysviljoissa monin paikoin aukkoisuutta ja näillä satotason arvio keskimääräistä heikompi. Osittain myös hyvin talvehtineita, joilla satonäkymät arvioiden mukaan normaalit tai hyvät. Talvituhot olivat kuitenkin laajat ja monin paikoin puitavia syyskasveja on nyt tavallista vähemmän.  

Kevätviljojen satoa arvioidaan tässä vaiheessa monin paikoin keskimääräiseksi tai hieman keskimääräistä paremmaksi tai hieman keskimääräistä heikommaksi. Alueellista ja melko paikallistakin vaihtelua on paljon. Keskimääräistä heikompaa satoa odotetaan muun muassa niiltä kevätviljoilta, joiden kylvöt viivästyivät keväällä sekä kuivuudesta kärsineistä kasvustoista. Kuivuuden arvioidaan verottaneen satotasoja paikallisesti ainakin Kymenlaakson, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla, mutta myös muualla. Öljykasvien ja härkäpavun satonäkymiä koskevissa arvioissa on vaihtelua. Joidenkin arvioiden mukaan juhannuksen jälkeinen helle ja kuivuus heikensivät sato-odotuksia ja joidenkin arvioiden mukaan erityisesti öljykasvien kukinta-aika on ollut pitkä ja sadon suhteen ollaan toiveikkaita. Hernesadosta odotetaan arvioiden mukaan vähinään keskimääräistä tai hyvää. Härkäpavun arvioidaan menestyneen heikommin. Vaihtelua siis on ja erityisesti sademäärien vaihtelu on isoa ja hyvinkin paikallista. Runsaammin vettä saaneet kasvustot parempia ja sato-odotukset yhtä lailla paremmat.   

Syyskylvöjä ja vielä kasvussa olevia kasveja ajatellen sateet tulisivat tarpeeseen monilla alueilla

Syyskylvöjä suunnitellaan kylvettäväksi, kun ensimmäisiä kevätviljoja saadaan puitua alta pois, ja syysöljykasveja on jo kylvetty. Joidenkin arvioiden mukaan syyskasveja kylvetään nyt hieman viime vuotta vähemmän. Taustalla vaikuttavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi erityisen paha talvituhovuosi sekä kalliit tuotantopanokset, joiden avulla riskejä arvioidaan.  Ruisvehnä kiinnostaa viljelijöitä nyt uutena syyskasvivaihtoehtona. Osa arvioista puolestaan viittaa siihen, että intoa syyskylvöille on nyt paljon ja niitä tullaan tekemään vähintään normaaliin tapaan. Sadetta kaivataan monilla alueilla syyskylvöjä ajatellen, erityisesti kuivuudesta kärsivillä alueilla. Toisaalta puinteja ajatellen nyt toivottaisiin hyvää yhtäjaksoista poutaa kasvien valmistuessa helteessä vauhdilla, ja toistensa kanssa yhtäaikaisesti puintikuntoon.  Osassa Suomea sateita on kuitenkin loppukesästäkin saatu runsaasti ja näillä alueilla kuivuus ei tällä hetkellä ole ongelmana. ProAgrian tänään 16.8.2022 julkaistun kasvutilannekatsauksen mukaan esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla on satanut reilusti ja paikoin todella voimakkaina kuuroina.

Tärkeänä lisähuomiona syyskylvöiltä: kirppoja on esiintynyt nyt poikkeuksellisen runsaasti ja niitä olisi erityisen tärkeä tarkkailla jo kylvetyiltä syysöljykasveilta, kasvien taimettuessa!  

Katso myös ProAgrian 16.8.2022 kasvutilannekatsaus täältä

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.