UUTISIA VILJAKETJUSTA

Suuri syysvilja-ala kylvetty Euroopassa

Hanna Helkkula (hanna.helkkula a vyr.fi), 3.12.2020

Syysviljojen kylvöt saatiin aikataulussa valmiiksi marraskuun puoleenväliin mennessä suurimmassa osassa Eurooppaa. Rapsin kylvämiseen sopivat olosuhteet saapuivat liian myöhään, ja rapsipinta-alan pelätään jäävät jälleen selvästi viiden vuoden keskiarvoa pienemmäksi.

Lokakuun sateet hidastivat kylvöjä Keski- ja Länsi-Euroopassa, mutta marraskuu kuivatti peltoja ja edesauttoi kylvöjen etenemistä. Hyvien kylvöolosuhteiden seurauksena Ranskassa, Saksassa, Puolassa, Sloveniassa,  ja Kroatiassa syysviljojen pinta-alan arvioidaan olevan suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Orastumiselle ja aikaiselle kehitykselle on ollut riittävästi lämpöä, mutta valitettavasti lämmin syksy suosii myös kasvintuhoojia. Runsaita kirvahavaintoja on tehty mm. Ranskassa, Belgiassa ja Alankomaissa.

Kaikkialla Euroopassa ei kuitenkaan saatu suotuisia kylvöolosuhteita tai aikaisin kylvetyille kasveille kasvua edistäviä säitä. Muun muassa Slovakiassa ja Tšekissä sateet pitkittivät kylvöjä ja tarjosivat hyvin epäsuotuiset olosuhteet orastumiselle. Paikoin Euroopassa vedet ovat seisseet pelloilla ja pilanneet jo muutenkin pientä rapsia-alaa.

1.10.-15.11. oli epätavallisen lämmin Itä-Euroopassa sekä Euroopan puolisella Venäjällä. Veden puutetta havaittiin Italiassa, Kreikassa, Ukrainassa ja Tuskissa sekä eteläisissä osissa Venäjää. 

JRC MARS Bulletin