Kauraa viety heinä-syyskuun aikana 74 600 tonnia
Hanna Helkkula (hanna.helkkulavyr.fi
Kauran vienti on alkukaudesta ollut samalla tasolla kuin viime kaudella. Ohraa on alkukaudella onnistuttu viemään jopa enemmän kuin samaan aikaan viime kaudella. Kauran ja ohran runsas tarjonta Euroopassa saattaa vaikeuttaa loppukauden vientejä ja näin ollen rajoittaa vientikehitystä.
Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan ohraa vietiin elokuussa yhteensä noin 3 500 tonnia. Tästä määrästä vietiin Saksaan lähes kaikki ja yksi pienempi muutaman kymmenen tuhannen tonnin erä Ruotsiin. Kumulatiivinen vientikertymää elokuun loppuun mennessä oli ohralle kertynyt tällä markkinakaudella 41 500 tn.
Kauraa vietiin elokuussa hieman yli 24 000 tn. Tästä määrästä vietiin Belgiaan reilu 7 000 tn, Sveitsiin 800 tn, Saksaan 13 000 tn ja Alankomaihin 3 000 tn. Kumulatiivinen vientikertymää elokuun loppuun mennessä oli kauralle kertynyt tällä markkinakaudella 74 600 tn.
Vehnää ei syyskuussa viety Suomesta kuin hyvin pieniä muutaman sadan kilon eriä. Kumulatiivinen vientikertymää elokuun loppuun mennessä oli vehnälle kertynyt tällä markkinakaudella 23 tn.
