Syysviljojen puinnit alkaneet - jälkiversonta pitkittää puintiaikaa
Hanna Helkkula (hanna.helkkulavyr.fi
Etelä-Suomessa ovat puinnit lähteneet liikkeelle syysviljoilla ja jo aikaisimmilla kevätohralajikkeilla.
Uudellamaalla puintien uskotaan lähtevän kunnolla käyntiin ensi viikon aikana, jos sää pysyy poutaisena. Nyt on puituna jo jonkin verran ruista sekä syysvehnää, mutta kevätviljat vielä odottelevat vuoroaan. Satonäkymät ovat vaihtelevia, mutta etenkin ohran suhteen pelätään heikkoa satoa.
Kymenlaaksossa syysviljojen puinnit ovat alkaneet. Satonäkymät ovat alueella vaihtelevia. Suurella osalla kevätviljapelloista on pahaa jälkiversontaa, mikä hidastaa puintien alkamista. Vettä on satanut liikaa, eikä osa pelloista pysty enää läpäisemään vesimääriä. Paikoin pellot upottavat pahoin ja etenkin ohrapelloilla ovat viljakasvustot kärsineet pahasti märkyydestä. Sääolot ovat suosineet sienitauteja, joten myös punahometta saattaa olla runsaasti sadossa. Syyskylvöt voivat jäädä määrällisesti pienemmiksi kuin aiemmin, jos sateita edelleen tulee eivätkä pellot pääse kuivumaan. Hukkakaura on hyötynyt keliolosuhteista ja myös kemiallisen torjunnan saaneilla lohkoilla on uusia yksilöitä lähtenyt kasvuun. Kasvukausi on ollut jälleen haastava ja erikoinen: aikaiset kylvöt saivat niskaansa talven kovimman lumisateen ja pellot kuorettuivat. Tämän seurauksena viljat orastuivat epätasaisesti ja jäivät harvoiksi. Seuraavaksi tuli kuumuus ja kuivuus, joka näännytti viljat. Loppukauden kosteus taas aiheutti jälkiversontaa.
Varsinais-Suomessa syysviljojen puinnit ovat hyvässä vauhdissa. Sato-odotukset jäävät tavanomaisesta vuodesta, sillä viljat kärsivät kesäkuun helteistä ja kuivuudesta. Kuminasato vaikuttaa kohtuulliselta. Jälkiversontaa on paljon, mikä vaikeuttaa puintiajankohdan arvioimista. Puintiaika tulee venymään pitkäksi. Alueelle toivotaan aurinkoista loppukesää ja syksyä, jotta sato saadaan korjattua. Kevätviljojen laadun pelätään olevan heikko, mikä vaikuttaa elintarvikelaatuisen viljan saantiin. Syyskylvöjä on alettu valmistelemaan. Syysöljykasvit, -ruis ja -vehnä kiinnostavat tänä syksynä viljelijöitä.
Satakunnassa arvioidaan pääsadon puintien venyvän elo-syyskuun vaihteeseen. Jälkiversonta ja kasvustojen kirjavuus hidastavat puinneille lähtöä. Sato-odotukset ovat rukiilla tavanomaiset, mutta muilla viljoilla tavanomaista heikommat. Vaihtelevat kasvuolosuhteet vaikeuttivat myös rikkaruiskutuksia, ja nyt rikkakasveja on todella runsaasti kasvustoissa.

Hämeessä rukiin puinnit ovat hyvässä alussa, mutta muiden viljojen kanssa vielä odotellaan kasvustojen valmistumista. Jälkiversonta on runsasta, minkä seurauksena puinnit lähtevät kunnolla käyntiin vasta lähempänä syyskuuta.
Pirkanmaalla puinnit alkavat vasta parin viikon sisällä. Sato-odotukset ovat rukiilla hyvät, mutta muilla viljoilla jäädään normaalista sadosta. Alueelle toivotaan poutaa, jotta kuivauskustannukset pysyvät kurissa ja kasvustot tuleentuvat ajoissa. Öljykasvien sato ei vaikuta hyvältä.
Etelä-Pohjanmaalla puinnit alkavat kuminalla tämän viikon lopussa. Jälkiversontaa on viljoilla todella paljon, mikä tulee haittamaan kuivausta ja pitkittää puintiaikaa. Valitettavasti myös viljan laatu tulee olemaan tästä syystä tavanomaista heikompaa. Myöhäisimpänä kylvetyt öljykasvit vaikuttavat hyviltä, mutta aikaisemmin kylvetyt ovat kärsineet pahasti.
Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla puinnit alkavat aikaisimmilla lajikkeilla vasta viikolla 34. Puinnit ovat myöhässä tavanomaisesta aikataulusta, mutta lämpimät säät saattavat hieman ottaa aikataulua kiinni. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa odotellaan vielä puintien aloittamisen kanssa.
Keski-Suomessa kuminan puinti on täydessä vauhdissa. Syysviljojen puinnit alkavat mahdollisesti loppuviikosta. Siemennurminataa ja -timoteitä on puitu viikosta 32 alkaen. Viljojen puinnit tulevat alkamaan vasta elo-syyskuun vaihteessa voimakkaan jälkiversonnan seurauksena.
Pohjois-Savossa siementimotein puinnit alkavat tällä viikolla. Pohjois-Karjalassa heinäsiementen puinti on käynnissä, mutta viljojen kanssa menee vielä tovi ennen kuin päästään puimaan.
Satonäkymät vaihtelevia läpi Suomen
ProAgrian tiedotteessa kerrotaan, että etenkin ohran satonäkymissä on paljon vaihtelua. Ohrasato arvioidaan hyväksi osassa Etelä-Savoa ja Keski-Pohjanmaalla, mutta huonoksi Uudellamaalla ja osalla Savon tiloista ja välttäväksi osassa Varsinais-Suomea, Pirkanmaata, Kymenlaaksoa, Keski-Suomea ja Etelä-Pohjanmaata. Kaurasato arvioidaan hyväksi Etelä-Karjalassa ja -Savossa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, mutta välttäväksi Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja osassa Pohjois-Savoa. Kevätvehnästä odotetaan hyvää satoa Etelä-Karjalassa, osassa Etelä-Savoa, Keski-Suomessa ja -Pohjanmaalla. Sen sijaan Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja osassa Etelä-Savoa kevätvehnäkasvustojen sato arvioidaan vain välttäväksi.
VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä