UUTISIA VILJAKETJUSTA

Syysviljoja puidaan – kevätviljojen kanssa vielä odotellaan

Hanna Helkkula (hanna.helkkula a vyr.fi), 18.8.2020

Puimurien säätöihin kiinnitettävä erityisen paljon huomioita tällä puintikaudella, jotta sato olisi mahdollisimman puhdasta.

Uutisen sisältö pohjautuu maanantain 18.8. tilanteeseen

Varsinais-Suomessa syysviljoista on saatu puitua jo yli puolet. Maassa vallitseva lämpöaalto on edesauttanut kevätviljojen sivuversojen tuleentumista, mikä helpottaa hieman puinteja. Laatu- ja määräongelmia on huomattavasti tämän kauden sadossa. Kevätviljojen puintisesonki alkaa todennäköisimmin ensi viikolla, jos sää jatkuu poutaisena. Puintien viivästyminen on hidastanut syyskylvöjä, mutta silti Salon seudulla syysöljykasvien suosio on ollut suurta. Syysruista ja -vehnää kylvetään suurin piirtein yhtä paljon kuin alueella on yleensä kylvetty. Joitakin härkäpapupeltoja on murskattu rikkaongelmien seurauksena.

Myös Uudellamaalla ollaan syysviljojen puintien kanssa vauhdissa. Kevätviljojen epätasainen laatu huolestuttaa raatilaisia. Puintikausi tulee venymään, vaikka elokuun lämmin ja aurinkoinen sää on edesauttanut kasvustojen valmistumista. Syysviljat ovat selvästi määrällisesti ja laadullisesti parempia kuin kevätviljat. Kiinnostus syysviljoja kohtaan on kasvanut, ja niitä tullaan kylvämään mahdollisuuksien mukaan enemmän kuin viime syksynä.

Satakunnassa pääpuintien arvioidaan alkavan noin kahden viikon kuluttua. Ensimmäisiä ohra- ja kauranäytteitä on analysoitu ja tulokset ovat olleet huolestuttavia. Vihreitä jyviä on ollut näytteissä paljon, sekä kuivauksen jälkeen vielä maitoasteella olleita jyviä. Tämä voi aiheuttaa kosteuden kanssa ongelmia eriä varastoitaessa. Ostajat suosittavat kiinnittämään erityistä huomiota puimurin ja kuivurin säätöihin, jotta vielä tyhjät sekä vihreät jyvät saataisiin pois mahdollisimman hyvin.

Hämeessä syysviljoja on päästy puimaan hyvissä olosuhteissa. Sadon määrä vaikuttaa syysviljoilla hyvältä. Valkuais-% on ollut syysvehnillä n. 12,0-12,5. Jälkiversonta siirtää kevätviljojen puinteja muutamia viikkoja eteenpäin. Joitakin lohkoja, joilla ei ole ollut jälkiversontaa, on jo päästy puimaan kevätviljoja. Olosuhteet olisivat nyt hyvät syyskylvöille.

Pirkanmaalla puidaan jo syysviljoja, mutta kevätviljojen korjuu alkaa vasta muutamien viikkojen päästä jälkiversonnan seurauksena. Lämpösumman kertyminen on tasoittanut tilannetta viime viikoista.  

Etelä-Pohjanmaalla syysviljojen puinnit ovat käynnistyvät toden teolla tällä viikolla. Kuminan puinti on nyt pisimmällä. Kevätviljoissa valtava jälkiversonta on aiheuttanut puintien viivästymisen. Sadon laatu on iso kysymysmerkki; millaista satoa jälkiversonnasta tulee? Ohralla jälkiversonta on voimakkainta. Kauralla ja vehnällä versonta ei ole ollut yhtä voimakasta, mutta myös niillä se aiheuttaa viivästystä ja todennäköisiä kuivaushaasteita. Kauralla ja vehnällä jännitetään myös mahdollisia punahomeen aiheuttamia ongelmia.

Pohjanmaalla syysviljoja on puituna jo yli kymmenes. Ohrassa on nähtävissä paljon jälkiversontaa.

Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa puintien suhteen vielä odotellaan kasvustojen kypsymistä.

Keski-Suomessa ohraa uskotaan menevän suunniteltua enemmän tuoresäilörehuksi jälkiversonnan seurauksena. Kuminan satovaihtelut ovat olleet hyvin suuret. Osa kuminapelloista on jätetty puimatta heikkojen satonäkymien takia. Kevätviljojen puintien arvioidaan alkavan viikolla 35-36.

Pohjois-Savossa puinnit lähtevät liikkeelle arvioiden mukaan viikolla 35. Jälkiversontaa on niin paljon, että osa viljoista tullaan laittamaan tuoresäilörehuksi kuivauskustannuksien sekä laatuongelmien takia.

Etelä-Savossa on puitu kuminaa ja ruista, mutta muut viljat eivät ole vielä valmiita. Syysvehnän puinti alkaa todennäköisesti ensi viikolla.

 2 2020 Puintien eteneminen

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä