UUTISIA VILJAKETJUSTA

Lämpösummaa kertyy viimein – kylvöt lopuillaan

Hanna Helkkula (hanna.helkkula a vyr.fi), 26.5.2020

Pitkään jumittaneet kylvöt alkoivat jälleen edetä vauhdilla lämpöaallon saavuttua Suomeen viime viikon lopulla. Monin paikoin kylvöt tullaan saamaan tällä viikolla valmiiksi.

Varsinais-Suomessa kylvöt ovat jatkuneen yli viikon tauon jälkeen helatorstain tuoman lämmön ansiosta. Paikoitellen maa on edelleen liian märkää, ja sateet kiusaavat yhä näitä alueita. Maakunnan sisäinen vaihtelu on suurta; läntisimmässä osassa maakuntaa kaivataan jo kohta sadetta, keskiosissa kärsitään liiasta sateesta ja märkyydestä. Osa viljelijöistä on siirtynyt pois suunnitelluista pidemmän kasvukauden vaativista kasveista venyneen kylvöajankohdan takia. Orastuminen on ollut hidasta. Huhtikuussa kylvetyt viljat ovat orastuneet tasaisesti, mutta toukokuun puolella kylvetyt epätasaisemmin. Jonkin verran on jouduttu rikkomaan kuorettumista. Kylvettynä on keskimäärin 85 %.

Uudellamaalla päästiin loppuviikosta pelloille pitkän lähes kahden viikon tauon jälkeen. Lämmin poutasää luo toivoa kylvöjen valmistumisesta tällä viikolla. Orastuminen on ollut hidasta, mutta tasaista. Myös Uudellamaalla on todennäköisesti vaihdettu suunniteltuja pitkän kasvukauden vaativia kasveja lyhyemmän kauden vaativiin kasveihin kylvöjen venyttyä. Ruis on jo pitkällä kasvussa saavuttaen korren kasvuvaiheen. Syysviljojen rikkatorjunta on tehty jo aikaisemmin ja kevätviljoille käsittelyä aloitetaan seuraavalla viikolla. Kylvettynä on keskimäärin 90-95 %.

Satakunnassa viime viikko oli viileä, mutta sateita tuli vähän ja ne olivat määrällisesti pieniä. Viileä sää on jarruttanut viljojen kehitystä. Oraspeltoja näkyy, mutta orastuminen on ollut hyvin hidasta. Syysviljojen rikkakäsittely on jo tehty ja kevätviljojen käsittely alkaa tulla ajankohtaiseksi tulevalla viikolla. Paikoin jo kaivataan kevyttä sadetta. Keskimäärin on kylvetty 95 %.

Kanta-Hämeessä pellot olivat vielä liian kosteita, mutta nyt kelit ovat ihanteelliset. Orastuminen on ollut kosteuden ansiosta tasaista. Suurin osa kylvöistä tulee juuri pintaan, mutta aikaisemmat ovat jo 10 cm oraalla. Rukiille on tehty rikkaruiskutus, mutta vehnät odottelevat vielä vuoroaan. Kevätviljoja ei ole ruiskutettu, mutta aikaisimmille se on kohta ajankohtaisia, etenkin jo lämmin keli jatkuu ja viljojen kehitys on nopeaa. Kylvettynä on 75 %.

Päijät-Hämeessä peltotyöt ovat edenneet kohtuullisen hyvissä olosuhteissa. Kuluva viikko vaikuttaa erinomaiselta lämpösumman kertymisen suhteen, mikä lämmittää myös maata. Joidenkin peltojen pintaa on jouduttu rikkomaan. Näistä pelloista osa voidaan joutua kylvämään uudestaan. Öljykasveja ja kuminaa on yhä kylvämättä. Kylvettynä on 95 %.

Pirkanmaalla kylmä kevät on hidastanut etenemistä. Maa on muokkaantunut hyvin, mutta sänkimaat kuivuneet hitaasti maan kosteudesta ja kylmyydestä johtuen. Viikonloppuna poutaantunut sää suosi viljojen kasvua ja kylvöjä. Aikaiset kylvöt ovat nyt vihdoin nousseet oraalle. Syysviljoilla on tehty rikkakäsittely, mutta kevätviljoilla käsittely ei ole ajankohtainen. Kylvettynä on 80 %.

Kymenlaaksossa ohraa, kauraa ja rypsiä on vielä kylvämättä. Viikonlopulla päästiin jälleen aloittelemaan sateen pysäyttämiä kylvöjä. Nyt maassa on riittävästi kosteutta ja lämpöä. Kylvöt alkavat orastua, mutta orastuminen on ollut todella hidasta. Kasvinsuojelutoimenpiteet ja korrensäädekäsittelyt eivät ole ajankohtaisia. Kylvettynä on 85 %.

Keski-Suomessa viime viikon lopulla kylvöt alkoivat toden teolla päivälämpötilan noustessa yli 20 °C. Kylvöt ovat orastuneet ja kasvu on ollut voimakasta vahvan juuriston ansiosta. Kylvettynä on 90 %.

Myös Etelä-Pohjanmaalla nautittiin loppuviikosta korkeista lämpötiloista. Kylvämättä on vielä ohraa, kauraa ja eritoten rypsiä. Nyt kaivattaisiin jo sateita hyvän kasvuun lähdön takaamiseksi. Orastumista on tapahtunut, mutta se ei ole ollut tasaista. Kylvettynä on 80 %.

Pohjois-Pohjanmaalla kylvöt ovat edenneet hyvin poutasäässä. Viljojen kylvöt saadaan suurella todennäköisyydellä tällä viikolla valmiiksi. Kylvettynä on 50 %.

Etelä-Karjalassa rypsiä on vielä kylvämättä. Kylvösäät vaikuttavat suotuisilta, mikä jouduttaa niiden etenemistä. Myös Pohjois-Karjalassa hyvät kylvöolosuhteet nopeuttavat kylvöjen etenemistä. Öljykasveista noin puolet on vielä kylvämättä. Etelä-Karjalassa kylvettynä on 75 % ja Pohjois-Karjalassa 65 %.

Etelä-Savossa tilakohtainen vaihtelu on suurta. Erikoisviljojen kuten tattarin kylvöt ovat vasta aluillaan. Lämpötilojen nousu nopeuttaa kylvöjen etenemistä. Alueella on runsaasti karjatiloja, joilla osa viljasta korjataan tuoreviljana ja/tai seoskasvustoina rehuksi. Näillä tiloilla myöhäinen kylvö ei ole ongelma. Kylvettynä on 50 %.

Pohjois-Savossa viimeinen viikko on ollut lämmin ja poutainen, minkä takia alueen kylvöt ovat käynnistyneet vauhdilla. Maa muokkautuu hyvin ja pellot myös kantavat nyt hyvin koneita. Ensimmäiset viljat ovat oraalla. Tämä ja seuraava viikko ovat kylvöjen sesonkiaikaa Pohjois-Savossa. Kylvettynä on 40 %.

25-5-2020 Kylvöjen eteneminen

Itäisessä Suomessa on kärsitty hanhiongelmista pitkin kevättä. Taimien repiminen juurineen maasta ja peltojen laiduntaminen tuovat suuria tappioita alkutuottajille.

Vilja-alan yhteistyöryhmä seuraa kevätkylvöjen etenemistä myös tänä keväänä. Tämä epävirallinen seuranta on toteutettu sitä varten kootun asiantuntijaraadin avulla. Raatilaisilta kysellään arvioita kylvöjen etenemisestä kunkin viikon alussa. Raatilaisina on mm. viljakaupan sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.