UUTISIA VILJAKETJUSTA

Kolea sää pitää maan kylmänä

Hanna Helkkula (hanna.helkkula a vyr.fi), 14.5.2020

Nopeasti vauhtiin lähteneet kylvöt ovat hidastuneet lumisateiden ja kolean sään seurauksena

Varsinais-Suomessa ollaan kylvöistä viime vuotta jäljessä, mutta aika lailla tavanomaisessa aikataulussa. Kylvettynä on jo n. 70 %, mutta osa tiloista on vasta alkutaipaleella, kun toiset ovat olleet jo hetken valmiina. Kaikki viljoja on jo kylvettynä. Syysviljat ovat talvehtineet Varsinais-Suomessa kohtuullisesti. Eritoten ruis ja syysrapsi ovat talvehtineet hyvin. Syysrapsin kukinnan povataan alkavan tällä viikolla. Sateiden jäljiltä pellot ovat nyt todella märkiä, ja lämpöä kaivataan kipeästi. Viime kuussa kylvetyt kasvustot ovat alkaneet nousta pintaan. Kylmien säiden seurauksena viljat kasvattavat nyt juuristoa pitkään ennen orastumista.

Uudellamaalla kylvöt ovat tavanomaisessa aikataulussa. Kaikkia viljoja on jo kylvettynä, eniten palkokasveja, rapsia ja kauraa.  Keskimäärin viljoja on kylvetty n. 75-85 %. Epävakaan sään ja hallaöiden pelätään vahingoittavan jo orastuneita tai pian orastuvia kasvustoja. Syyskasvustot ovat talvehtineet kohtuullisen hyvin.

Satakunnassa kylvöt ovat edenneet tavanomaisessa aikataulussa. Maakunnan eteläosissa kylvöt ovat jo lähes valmiit, ollen näin muutamia päiviä edellä tavanomaisesta kylvöaikataulusta. Pohjoisemmassa on vasta päästy alkuun. Keskimäärin Satakunnas on kylvetty viljoja n. 80 %. Yöhallat ovat luoneet jännitystä herkimpien kasvien selviämisestä.

Päijät-Hämeessä vehnä, kaura, herne ja härkäpapu ovat lähes kokonaan kylvettyinä. Ohraa sekä rapsia on saatu kylvetty jo hyvin ja rypsiäkin kohtuullisesti. Syysviljat vaikuttavat talvehtineen kohtalaisesti; ruis paremmin kuin vehnä. Maa on alueella kylmä, mikä on hidastuttanut kevätviljojen orastumista. Alkuviikosta on satanut paljon vettä sekä räntää, mikä on kastellut maan täysin.

Pirkanmaalla kylvöt ovat tavanomaisessa aikataulussa. Kylvettynä on n. 50-60 %. Kaikkia viljoja on kylvetty, mutta rypsin kanssa odotellaan lämpimämpiä kelejä. Suorakylvöjä ollaan vasta aloittelemassa. Myös Pirkanmaalla on ollut hallaa alkuviikosta.

Kymenlaaksossa ollaan kylvötöiden kanssa edellä jopa viikko. Kylvettynä on n 60-70 %. Maat ovat vielä melko kylmiä, mikä on hidastanut öljykasvien kylvöjä. Alkuviikon sateet keskeyttivät kylvöt, nyt odotellaan peltojen kuivumista.

Keski-Suomessa herne ja härkäpapu ovat jo lähes kokonaan kylvettyinä ja kauraa sekä mallasohraa aloiteltu kylvämään. Keskimäärin kylvettynä on koko maakunnassa n. 20-30 %. Sateita on saatu jo aivan tarpeeksi, eikä kylmä sää ole auttanut peltoja kuivumaan nopeasti. Loppuviikolle ennustettu sade hidastaisi kylvöjä entisestään.

Pohjanmaalla myöhäiset viljalajit ja lajikkeet on kylvetty kokonaan. Lämpösumman kertyminen on ollut hidasta kylmien öiden takia. Sateita on saatu paljon. Kevyille maille sateet ovat olleet tarpeellisia, mutta nyt ei tarvitsisi sataa enempää, jotta kylvöt etenisivät. Keskimäärin alueella on kylvetty 40-50 %.

Pohjois-Pohjanmaalla vehnää ja kauraa on kylvetty viljoista eniten. Suunniteltuja kevätöljykasvilohkoja jätetään kylvämättä kylvöjen venymisen ja kylmän saan takia. Kylvöt ovat yli viikon myöhässä tavanomaisesta aikataulusta. Kylvettynä on keskimäärin 5 %.

Etelä-Pohjanmaalla  ollaan aavistuksen jäljessä kylvöaikataulusta. Eniten on kylvettynä hernettä, härkäpapua, rapsia ja vehnää. Ohraa ja kauraakin on kylvetty kohtuullisen paljon.  Viikonlopun lumisade keskeytti kylvötyöt. Keskiviikkona päästiin taas kuivimmille lohkoille. Kylmää on edelleen. Keskimäärin alueella on kylvettynä 35-45 %.

Etelä-Savossa ja -Karjalassa kylvöt ovat aluillaan. Etelä-Savossa kylvettynä on n. 5 %. Etelä-Karjalassa ollaan hieman edellä, kylvettynä on jo n. 20 %.

Pohjois-Savossa arvioidaan kylvöjen alkavan kunnolla viikolla 21, jos säät suosivat. Lunta on tullut yli 10 cm ja sää on ollut kylmää.

Pohjois-Karjalassa oltiin viikkoa aikataulusta edellä, mutta lumisade ja kylmyys palauttivat kylvöjen alkamisen normaali aikatauluun. Nurmien lannoitusta on alueella päästy tekemään.

Kylvöjen eteneminen 13 5 2020
  • Lähde: VYR-kylvöseurannan asiantuntijaraati

Vilja-alan yhteistyöryhmä seuraa kevätkylvöjen etenemistä myös tänä keväänä. Tämä epävirallinen seuranta on toteutettu sitä varten kootun asiantuntijaraadin avulla. Raatilaisilta kysellään arvioita kylvöjen etenemisestä kunkin viikon alussa. Raatilaisina on mm. viljakaupan sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.