UUTISIA VILJAKETJUSTA

Rukiin puinnit vauhdissa ja kuminan loppusuoralla

Hanna Helkkula (hanna.helkkula a vyr.fi), 13.8.2019

Puintien alkamisen uutisointia on voinut seurailla mediassa jo useamman viikon ajan. Nyt puinnit ovat jo vauhdissa syysviljoilla Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Satakunnassa, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä. Kevätviljojen puinteja on päästy paikoin aloittelemaan aikaisilla ohrilla, mutta suuressa osassa maata ollaan kevätviljojen puintien kanssa vielä lähtökuopissa. Vilja-alan yhteistyöryhmä seuraa puintien etenemistä asiantuntijaraadin avustuksella myös tänä vuonna. Seuranta starttaa tämän jutun myötä.

Uudellamaalla kuminasta on puitu arvioiden mukaan jo n. 90 %. Syysrypsiä on myös puitu, mutta kevätöljykasvien puinteja ei olla vielä päästy aloittelemaan. Maa on todella kuivaa ja sateita toivottaisiin syyskylvöjä ajatellessa. Rukiin laatu vaikuttaisi hyvältä. Hehtolitrapaino ja sakoluku ovat korkeat. Arvioitu ruissadon määrä on tavallista korkeampi, 10-30 %.

Kymenlaaksossa rukiin puinti on hyvässä vauhdissa. Ennakkoarvioiden mukaan rukiin laatu on myös tällä alueella hyvä. Kevätviljat vaikuttavat kevyiltä, mutta puintien edetessä nähdään tarkemmin niiden laatu. Kevätviljat ja härkäpapu ovat kärsineet alueella kuivuudesta.

Varsinais-Suomessa ollaan puintien kanssa pisimmällä. Alueella on rukiin lisäksi päästy puimaan pitkälle syysvehnää ja aloittelemaan aikaisten ohrien puintia. Ruissadon arvioidaan olevan keskimääräinen. Syysvehnäkasvustot ovat olleet hyvin tiheitä ja sadosta odotetaan 20-30 % suurempaa kuin tavallisesti. Rannikolla ollaan kärsitty kuivuudesta, mikä alentaa alueen kevätviljojen sato-odotuksia. Muualla alueella odotetaan tavallista tai 10-20 % keskimääräistä parempaa satoa.  Öljykasvit ovat kärsineet kuivuudesta sekä rapsikuoriaisten vioituksesta. Osa pelloista on kukkinut hyvin epätasaisesti. Härkäpavulla on ollut samoja ongelmia kuin öljykasveilla kuivuuden ja epätasaisuuden kanssa.

Satakunnassa ruissadosta arvioidaan keskimääräistä korkeampaa. Öljykasvien ja härkäpavun sadot ovat pettymys kasvukauden haasteiden takia. Puinnit ovat vielä alkumetreillä, joten sadon laatua on vaikea arvioida. Viljojen laatu vaikuttaa näin puintien alussa lupaavalta. Lähipäivien sateet ovat tuoneet kosteutta kasvustoihin mikä lisää haasteita puinteihin sekä mahdollisia homeongelmia.

Päijät-Hämeessä syysviljojen hehtolitrapaino on ollut kohdillaan ja satonäkymät ovat hyvät.

Etelä-Pohjanmaalla puinnit alkavat kunnolla noin viikon kuluessa. Nyt on päästy puimaan kuminaa. Osa kauralohkoista on pakkotuleentunut, mikä tulee vaikuttamaan satoon ja sen laatuun. Ennakoitu sadon määrä tavallisesta on kaikilla viljoilla hieman tavanomaista matalampi.

Keski-Suomessa on päästy viikolla 32 aloittamaan kuminan puinteja eteläisissä osissa maakuntaa. Satoarvio kuminasta on tavanomaista huomattavasti pienempi. Haasteina on ollut kasvukaudella mm. tuholaiset ja kuivuus.

Etelä-Savossa kuminan puinnit ovat loppusuoralla ja syysrukiin puinnit ovat hyvässä vauhdissa. 

Pohjois-Savossa kuivuus on haitannut kasvua ja verottanut satotasoa. Alueelliset erot ovat suuria jopa tilan lohkojen sisällä. Vaihtelua on paljon riippuen maalajista, sateista ja kylvöajasta. 

Pohjois-Karjalassa on puitu heinän siemeniä, mutta viljojen puinnit alkavat vasta mahdollisesti kuun lopussa. Öljykasvien puinti tulee venymään syyskuun loppuun.

Etelä- ja Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla viljojen puinnit alkavat 1-4 viikon sisällä.  

Puintien eteneminen 1 2019

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.