Maailman viljantuotantoennuste laski viime kuusta – uusin tuotantoennuste povaa silti ennätyksellisiä satoja vehnälle, ohralle ja maissille
Hanna Helkkula (hanna.helkkulavyr.fi
IGC:n uusimman tuotantoennusteen mukaan kauden 2019/20 tuotantoennuste on vain hieman viime kautta suurempi 2148 milj. tn tasolla. Maailman vehnäntuotanto on ennätyskorkea ja maissisadosta ennustetaan toiseksi korkeinta pitkällä aikavälillä. Ohran tuotantomäärien ennustetaan olevan korkeimmat vuosikymmeneen. Pienten alkuvarastojen takia viljojen kokonaistarjonta jää ennusteiden mukaan silti neljän viime vuoden alhaisimmaksi.
Vehnän tuotantoennuste 2019/20 on 4 % korkeampi y/y. Vehnäpinta-ala
sekä satotasot ovat kasvaneet viime vuodesta. Viime kuusta vehnäsadon
ennustetta on laskettu Venäjällä, EU:ssa ja Kanadassa, mutta ennuste on
kasvanut Yhdysvalloissa ja Kiinassa näin ollen pienentäen globaalia vehnän
tuotantoennustetta 5 milj. tn m/m.
EU:ssa vehnän tuotantoennuste laski 2,5 milj. tn m/m 148,7 milj. tonniin, mikä on suurin piirtein samalla tasolla kuin viiden vuoden keskiarvoinen sato. Ennustetta laski jo aikaisemmin VYR:n kotisivuilla uutisoitu helleaalto.
Venäjällä syysvehnän puinnit olivat 19.7. 30 % valmiit. Puintien alkupuolella saatu sato täytti odotukset, mutta jälkipuoliskolla saatu sato on ollut odotuksia alhaisempi etenkin Volgan federaatiopiirissä. Euroopan puolista Venäjää kesäkuussa piinannut kuivuus laski keskimääräisiä satotasoja 1,5 % alemmiksi kuin viime vuonna. Ukrainassa sadon ennustetaan nousevan 28 miljoonaan tonniin (+ 11,7 % y/y).
Maailman ohran tuotantoennuste nousee 7 % y/y kymmenen vuoden korkeimmalle tasolle 150,5 milj. tonniin. Espanjan tuotantoennusteen pienentyessä EU:n ohran tuotantoennuste pienenee 60,4 milj. tonniin. Suurimmissa EU:n ohran tuotantomaissa (Ranska ja Saksa) sato on ollut hyvä.
Venäjän ohrasato oli keskimäärin 15 % korkeampi kuin viime kaudella. Ukrainassa viljelijät ovat raportoineet hyviä puituja satoja, joten ennustetta on nostettu 8,5 milj. tonniin (+12 % y/y).
Globaalin kauratuotannon ennustetaan saavuttavan kolmen viime vuoden huippulukemat nousten viime kaudesta 9 % 24,2 miljoonaan tonniin. Tuotantoa ovat kasvattaneet sekä suurempi kaurapinta-ala, että korkeammat satotasot. Etenkin Kanadan kasvanut tuotantoennuste nostaa globaalia ennustetta 0,3 milj. tn m/m.
Rukiin tuotannon ennustetaan nousevan viiden viime vuoden korkeimmaksi.Tuotannon nousu johtuu etenkin EU:n ruissadon kasvusta. Globaali tuotantoennuste nousee 12,9 milj. tonniin (+ 19,6 % y/y). EU:n tuotantoennuste on 35 % suurempi kuin viime kaudella 8,3 milj. tonnin tasolla.
Rypsin ja rapsin tuotanto jatkaa laskua. EU:n ja Kanadan tuotantoennusteiden laskiessa, globaali ennuste laskee 4 % y/y 69,2 milj. tonniin.
- Lähde IGC