UUTISIA VILJAKETJUSTA

Yöpakkaset koittelevat kasvustoja

Hanna Helkkula (hanna.helkkula a vyr.fi), 14.5.2019

Varsinais-Suomessa on alueittain hyvin kuivaa, kun taas Kymenlaaksossa kärsitään liiallisesta märkyydestä.

Varsinais-Suomessa kylvöt lähtivät hyvissä ajoin liikkeelle ja nyt kylvöjä jo lopetellaan. Etuajassa tavalliseen vuoteen nähden ollaan 2 viikkoa. Vaikka kylvämään päästiin aikaisin, on lähiviikkojen kylmyys hidastanut orastumista. Turun seudulta Uuteenkaupunkiin on hyvin kuivaa ja sateita kaipaillaan etenkin syysviljoille. Kuivuudesta johtuvaa syysviljojen vaalentumista on jo nähtävissä. Nurmet kärsivät veden ja lämmönpuutteesta. Karjatilat odottavat ensimmäistä nurmisatoa hartaasti karkearehun ollessa vähissä. Paimion ja Salon seudulla kostetutta on ollut tarpeeksi. Kaikki viljat on Varsinais-Suomessa kylvetty, vain rypsiä on kylvämättä.

Uudellamaalla kylvöt ovat myös edistyneet reippaasti, mutta kylmyys on sielläkin hidastanut kasvustojen kehitystä. Yöpakkasia on ollut useampana yönä, mikä on aiheuttanut stressiä syysviljoille ja samalla hidastanut niiden kasvua. Sateita on tullut optimaalisesti kylvöjen jälkeen hiljalleen (20-23 mm). Itäisellä Uudellamaalla satoi viikonloppuna vettä hieman liiaksikin, mikä keskeytti kylvöt. Uudellamaalla etenkin erikoiskasveista kumina ja tattari ovat vielä kylvämättä. 

Satakunnassa tavallisesta kasvukaudesta ollaan kylvöjen suhteen edellä 1,5 viikkoa. Vehnän ja rypsin kylvöt ovat eniten kesken. Viileä osin sateinen säätila on hidastanut kosteuden haihtumista ja jättänyt maahan hyvin kosteutta itämistä varten. Syysviljakasvustot ovat erittäin reheviä ja pensominen on ollut hyvin voimakasta. Syysviljoilla pitää tänä vuonna kiinnittää korrensäädekäsittelyihin erityistä huomioita. Rikkaruiskutukset tulisi tehdä syysviljoille mahdollisimman pian yöpakkasten loputtua. Pohjois-Satakunnassa ollaan vasta aloittelemassa kylvöjä.

Hämeessä ollaan normaalissa kylvöaikataulussa. Syysviljoja on alueella tavallista enemmän. Kevätöljykasvien kylvöt ovat vielä alkutekijöissä.

Kymenlaaksossa tilat ovat hyvin eri aikataulussa kylvöjen suhteen. Eteläisessä osassa maakuntaa osa tiloista on jo saanut kylvöt valmiiksi ja pohjoisessa tilat eivät ole vielä päässeet edes aloittamaan kylvöjä. Ohra ja rypsi on koko maakunnassa pääosin kylvämättä. Eteläosissa rapsi, kaura ja vehnä on päästy kylvämään ajoissa. Viikonlopun sateet kastelivat jo valmiiksi märkiä peltoja, eikä pelloille päästä muutamaan päivään. Sateiden jälkeen jo kylvetyillä pelloilla seisoo paikoin vesi, mikä lisää kuorettumisen ja kasvien tukehtumisen riskiä. Orastuminen on ollut maakunnassa viileiden säiden takia hidasta.

Etelä-Pohjanmaalla rypsiä on eniten kylvämättä. Muiden viljojen ja palkoviljojen suhteen ollaan tavalliseen vuoteen verrattuna noin viikon edellä. Maan muokattavuus on ollut todella hyvä. Kevyet sateet viikonloppuna (20 mm) auttoivat nuret komeaan kasvuun. Etelä-Pohjanmaalla toivotaan, samoin kuin muuallakin Suomessa, yöpakkasten loppumista.

Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ollaan normaalissa kylvöaikataulussa. Viljoista vain kauraa on alettu kylvämään.

Etelä- ja Pohjois-Karjalassa ollaan normaalissa aikataulussa kylvöjen suhteen. Kuivalannan ja lietteen levitys on nyt vauhdissa. Nurmista on lannoitettu 95 % ja täydennyskylvöt on saatu tehtyä Etelä-Karjalassa.

Pohjois-Savossa kylvöt käynnistyvä tällä viikolla. Huhtikuun loppu oli lämmin ja kuiva, mutta runsas lumi etenkin varjopaikoissa esti kylvötöiden käynnistymisen. Toukokuun alun lumisateet ja kylmyys siirsi kylvötöiden aloitusta toukokuun puoleen väliin. Tämän hetken poutainen ja lämmin (+10°C) sää on kannustanut viljelijöitä aloittamaan kylvöjä. Lannoitteita ja lantaa levitetään kiihtyvällä tahdilla.

Kylvöjen eteneminen 2/2019