Euroopan satoennuste on kasvanut suotuisten sääolosuhteiden ansiosta
Hanna Helkkula (hanna.helkkulavyr.fi
Merkittävää parannusta syysviljojen satoennusteissa Etelä-Euroopassa tasoitti Pohjois-Euroopan kuivuudesta johtunut syysviljojen satoennusteiden lasku. Myös maissin satoennuste nousi Etelä-Euroopassa. Pohjoisemmassa Euroopassa maissin satoennuste myötäilee keskiarvoista satotasoa.
Sateita oli tavallista enemmän 1.4-14.5. mitattuna aikavälinä Italiassa ja Pyreneiden niemimaan sekä Euroopan kaakkoisosissa. Sateet lisäsivät maan vesivarastoja, jotka olivat monella alueella jo kriittisen alhaiset. Maaperän kosteuden kasvaminen on hyödyttänyt syysviljoja ja aikaisessa kasvuvaiheessa olleita kevätviljoja.
Suurissa osissa Keski- ja Pohjois-Eurooppaa on kärsitty merkittävästä veden puutteesta maaliskuun puolesta välistä lähtien. Huhtikuu oli hyvin kuiva näillä alueilla, etenkin kevyillä hiekkamailla. Syysviljat ovat kärsineet kuivuudesta Koillis-Saksassa ja -Tšekissä. Näillä alueilla kuivuudella on ollut vaikutusta myös kevätviljoihin. Sateita on ennustettu mainituille kuiville alueilla, mutta sade-ennusteisiin liittyy yhä epävarmuutta.

Ohran kylvöt hyvässä vauhdissa Skandinaviassa ja Baltiassa
Suurimmassa osassa Euroopan maita ohran kylvöt saatiin valmiiksi maaliskuun lopussa noin kolme viikkoa tavallista aikaisemmin. Tavallista lämpimämpi maa oli optimaalinen varmistamaan tasaisen orastumisen. Tanskassa ja Ruotsissa kylvöt alkoivat tavalliseen tapaan maaliskuun jälkipuoliskolla, ja ne saatiin valmiiksi huhtikuussa suotuisissa sääolosuhteissa huhtikuun sopivien sademäärien ansiosta.
Eteläisessä Suomessa tavallista lämpimämpi sää päästi viljelijät aloittamaan kylvöt jo huhtikuun puolella, noin kaksi viikkoa tavallista aikaisemmin. Pohjoisemmassa Suomessa sää on ollut viileämpään ja kylvöt ovat sujuneet tavallisessa aikataulussa.
Maissin kylvöt lähes valmiit
Maissin kylvöt ovat lähes valmiit koko Euroopassa. Joitakin viivästyksiä kylvöissä on ollut Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Taimettuminen on yleisesti ottaen edennyt hyvin sopivasti ajoittuneiden sateiden ansiosta.
Ranskassa sadonn ennustetaan olevan hyvä, Saksassa jäädään viiden vuoden keskiarvosta
Ranskan satoennusteet ovat keskitasoa tai sen yli. Vain rapsin suhteen jäädään pitkän aikavälinen keskisadosta tuholaispaineen, kuivuuden ja aikaisen kevään kylmyyden takia. Kumulatiivinen sademäärä on ollut lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa. Kaakkois-Ranskassa, jossa oli aikaisemmin kuivaa, on satanut tavallista enemmän. Tautipaine on ollut suhteellisen alhainen, eikä märkyydestä johtuvaa stressiä ole nähtävissä kasvustoissa. Lähiaikojen sateet sekä sade-ennusteet lisäävät tautipainetta syysviljoilla.
Huhtikuussa Saksassa oli erittäin kuivaa, etenkin koillisissa osissa maata. Kuivuus ja tavallista lämpimämmät säät, hellepiikit ja tavallista suurempi säteily johtivat negatiiviseen maan vesitasapainoon koko Saksassa. Kosteustasapaino on parantunut toukokuun aikana, lukuun ottamatta Saksan itäisiä osia. Satoennusteet ovat paremmat kuin 2018/19, mutta silti alle viiden vuoden keskiarvon. Lisää sateita tarvitaan jyvien tasapainoiseen täyttymiseen ja tuleentumiseen.
Ranskassa durumvehnä on juuri tulossa tähkälle. Ohra on korren kasvun loppumetreillä tullen piakkoin tähkälle. Saksassa syysvehnä on saavuttanut korrenkasvun lopun ja kevätrapsi on lopettelemassa kukintaansa.
Lue lisää Ranskan satoennusteesta täältä
Tanskassa ja Ruotsissa kasvustot ovat vielä hyvässä kunnossa sateiden puutteesta huolimatta
Maa on erittäin kuiva vuoden aikaan nähden, johtuen etenkin huhtikuun olemattomista sateista. Toukokuun sateet toivat hieman helpotusta kuivuuteen. Kuivuus ei vielä ole vahingoittunut kasvustoja, mutta satotasot tippuvat huomattavasti, jos merkittäviä sateita ei saada lähiviikkojen aikana. Syysviljoja ei ole vielä merkittävästi haitannut maan veden puute, ja satoennuste on vielä niillä viiden vuoden keskiarvoa korkeampi.
Baltiassa viljat hyvässä kunnossa
Tavallista lämpimämpiä kelejä oli mitattavissa Baltiassa huhtikuussa. Lämpimistä keleistä huolimatta yöpakkasia oli useampana yönä huhtikuun puolessavälissä ja toukokuun alussa. Sateiden kumulatiivinen kertymä on huomattavasti alle keskiarvoisen. Vain 22 % tavallisesta sademäärästä on satanut Liettuassa ja 44 % Latviassa. Sateet tulivat suurimmaksi osaksi toukokuun alkupuolella.
Kylvöt ovat edenneet hyvin ja orastuminen on onnistunut kuivuudesta ja kovista tuulista huolimatta. Liettuan eteläosissa syysviljat ovat saavuttaneet lippulehtivaiheen. Maassa on vielä riittänyt kosteutta maan syvemmistä kerroksista. Kevätviljat hyötyivät toukokuun alun sateista, mutta lisää sateita kaivataan maan vesivarojen täyttämiseksi ja kevätviljojen hyvän kasvun takaamiseksi. Syysrapsit ovat hyvässä kunnossa n. 10 päivää tavallista vuotta kehityksestä edellä. Satoennuste Baltiassa myötäilee viimeisen viiden vuoden keskiarvoista satoa.
Ukrainassa ollaan saavuttamassa syysviljojen huippusato
Sääolosuhteet ovat olleet suotuisat syysviljoille ja kevätohralle. Riittävien sateiden ansioista huoli eteläisten osien kuivuudesta on nyt poissa. Ukrainan satoennusteita syysviljoille on noussut viime kuusta. Ennätyksellisen korkea sato saadaan, jos sääolosuhteet jatkuvat suotuisina.
Sateita on saatu Ukrainaan huomattavasti pitkän aikavälin keskiarvoa enemmän. Eteläisissä osissa, joissa oli aikaisemmin hieman pulaa vedestä, on sadantaa ollut kiitettävästi. Lämpötilat ovat Ukrainassa olleet maltillisia eikä hellepiikkejä ole ollut häiritsemässä tasaista viljojen kasvua. Kaikki syysviljat ovat hyvässä kunnossa. Läntisissä osissa Ukrainaa (Vinnyts’ka) vähäinen säteily ja runsas sadanta toukokuun alussa on nostanut alueen tautipainetta.
Euroopan puoleisella Venäjällä kevätkylvöt ovat edenneet erinomaisesti
Suurimmaksi osaksi lauhkeat sääolosuhteet ovat vallinneet Venäjällä, mutta alhaisia pakkaslukemia nähtiin huhtikuun puolessavälissä. Sadantaa on ollut keskimääräistä enemmän eteläisissä ja läntisissä osissa Venäjää, mutta idässä on ollut kuivempaa. Syysvehnä on hyvässä kunnossa Venäjän pääasiallisilla vehnäalueilla. Kaiken kaikkiaan Venäjän viljojen tuotantoennusteita on hieman nostettu viime kuukauden ennusteesta.

- Lähde JRC MARS Bulletin: 27/5 Crop Monitoring in Europe