UUTISIA VILJAKETJUSTA

Strategie Grains: Paukkupakkasista talvituhoja Baltiaan

Katariina Mattila (katariina.mattila a vyr.fi), 16.3.2018

Kylmä säärintama saapui Eurooppaan helmikuun loppupuolella, kun talvi oli siihen mennessä ollut kostea ja poikkeuksellisen leuto. Pakkaset kiristyivät eniten Baltiassa, mutta myös Puolassa ja Skandinaviassa kärvisteltiin kylmyydessä.

Talvituhojen laajuutta on vielä aikaista määrittää, mutta ranskalaisen analyytikkotalo Strategie Grainsin mukaan Baltian, Puolan ja Skandinavian syysvehnäkasvustojen menetykset liikkuvat 3-15 prosentin paikkeilla. Joka tapauksessa on varmaa, ettei myöhäinen kylvöaika sekä huonot sääolosuhteet syksyllä tarjonneet parasta lähtökohtaa kasvustojen kehitykselle talvea varten. Hauraassa vaiheessa olevat kasvustot ovat alttiimpia talvituhoille.  

Pakkanen kiristyi Baltian maissa helmikuun lopussa ja maaliskuun alkupuolella paikoitellen jopa -25 asteeseen. Lumipeite on suojannut kasvustoja, mutta talvituhoja on jonkin verran odotettavissa. Strategie Grains ennustaa syysvehnän menetysten olevan Baltiassa 10-15 prosentin luokkaa.  Lisäksi syysvehnän kylvöala jäi viime syksynä pieneksi myös Baltiassa. Vuoden 2014 ankarien pakkasten seurauksena tuho oli 30-35 prosentin paikkeilla. Viljelijöiden odotetaan kompensoivan menetyksiä kasvattamalla erityisesti kevätvehnän kylvöalaa. Myös kevätohran kylvöalan ennakoidaan kasvavan.  

Muualla Euroopassa lopputalven kylmä säärintama ei ole aiheuttanut merkittävää tuhoa. Alkutalven kosteus on ollut suurempi huolenaihe aina Ranskasta eteläiseen Skandinaviaan saakka. Tästä huolimatta syysviljat näyttäisivät olevan pääosin melko hyvässä kunnossa. Kevätohran kylvöt on aloitettu Espanjassa ja Ranskassa. Myös tulevat sademäärät ovat nyt keskeisessä roolissa − kylvöaikeet eivät toteudu täysimääräisenä, jos maaperä ei ennätä kuivua riittävästi kylvöjä varten. 

EU:n vehnän tuotanto pysynee vakaana 

Strategie Grains ennustaa EU:n vehnän tuotannon pysyvän lähes kauden 2017/18 tasolla. Ennusteen mukaan tänä syksynä puidaan 141,1 milj. tonnin sato, kun viime syksynä lukema oli 141,9 milj. tonnia. Ennustetta on laskettu hieman johtuen talvituhoista puolassa, Baltian maissa sekä Tanskassa ja Ruotsissa. Laskua on tullut myös Ranskan, Saksan, Suomen seka Tšekkien osalta, mihin syynä on pienempi ennustettu kylvöala.  

Stategie Grains ennustaa EU:n ohran tuotannon nousevan 62 milj. tonniin (2017/18: 58,4 milj. tn). Maissin osalta tuotannon ennustetaan kasvavan 60,5 milj. tonniin (2017/18: 59,9 milj. tn).   

  • Lähde: Strategie Grains, Grain Report, March 2018