UUTISIA VILJAKETJUSTA

Viljojen puinnit vielä alkutekijöissä

Katariina Mattila (katariina.mattila a vyr.fi), 5.9.2017

Puintisesonkia on kotimaassa päästy viimein aloittelemaan myös viljojen osalta, kertoo VYR puintiseurannan asiantuntijaraati. Syysviljojen puinnit ovat jo pitkällä, mutta kevätviljojen osalta ollaan vasta alkumatkalla. Monin paikoin odotellaan vielä kasvustojen valmistumista. Puintikosteudet ovat olleet korkealla, joten myös kuivatuskustannukset voivat tänä vuonna kivuta korkeisiin lukemiin.

Rypsin- ja rapsin vilkkainta puintisesonkia saadaan vielä odotella, sillä kehitys on ollut viileyden takia hidasta. Myöhäisimpien öljykasvikasvustojen kohdalla pelkona on, ettei sato ehdi kypsyä ennen puinteja. Sama huoli koskee myös pohjoisimpia viljakasvustoja. Kuminan ja nurminadan siemenviljelysten osalta puinnit on monin paikoin saatu jo viimeisteltyä.

Syksy ratkaisee sadon laadun


Uudellamaalla ja Hämeessä viljojen puinnit ovat lähteneet käytiin, mutta puintikosteudet ovat olleet korkeita. Puintien edistymisessä on suuria tilojen välisiä eroja, mihin kylvöaika ja lajikevalinnat ovat osasyinä. Satonäkymät ovat vielä hyvät. Syksyn sääolosuhteet ratkaisevat, miten laadukkaana sato saadaan korjattua. Syyskylvöala jää suunniteltua alhaisemmaksi, koska esikasvien puinnit ovat viivästyneet eikä vapaita lohkoja ole. Rukiin kylvöala kutistuu, mutta syysvehnää tullaan vielä kylvämään syyskuun puoliväliin saakka.


Kymenlaaksossa saadaan näillä näkymin keskimääräistä parempi sato. Jo puitujen viljojen laadutkin ovat olleet hyviä. Puinnit ovat kuitenkin vasta aluillaan. Vielä on epävarmaa, saadaanko kaikki rapsit ja härkäpavut korjattua. Muun muassa rapsit ovat vielä melko vihreitä ja tulevien poutapäivien lukumäärä on arvoitus. Kevätvehnät luultavasti ehtivät tuleentua, vaikka myöhäisempien lajikkeiden varret vielä vihertävät. Syyskylvöala tulee jäämään keskimääräistä alhaisemmaksi.


Kasvitauteja Kymenlaaksossa ei ole ollut tavanomaista enempää, vaikka kosteutta on ollut enemmän kuin riittävästi. Punahometta on tavattu jonkin verran.

Sateen uhka pistää vauhtia 


Varsinais-Suomessa viljoista puituna on viitisen prosenttia. Vilja ei ole vielä kovin hyvin tuleentunutta eikä kuivaa. Puintikosteus on esimerkiksi ohralla ollut monella yli 20 %. Puinnit halutaan kuitenkin saada alkuun, koska nyt syyskuussa päivät lyhenevät kovaa vauhtia ja sateita on taas ennustettu loppuviikolle. Samalla halutaan myös tilaa syyskylvöille. Rikkakasveja, erityisesti syväjuurisia ohdaketta ja valvattia, on tänä vuonna kasvustoissa paljon.

Salon seudulla tautiruiskuttamattomat ovat kuihtuneet lehtilaikkutautien johdosta. Saunakukka ja ohdake ovat tänä vuonna viihtyneet erityisen hyvin. Valkuaistasot ovat syysvehnissä hyvin alhaalla. Sato ja hehtolitranpaino ovat kuitenkin hyvällä tasolla. Syysvehnä- ja ruiskasvustot ovat runsaan jälkiversonnan takia kirjavia. 

Satakunnassa viljojen puinteja on vasta päästy aloittelemaan. Nyt toivotaan poutaa ja lämmintä, jotta korjuu lähtisi kunnolla käyntiin. Viljat valmistuvat lämpösumman puutteessa todella hitaasti.

Etelä-Pohjanmaalla puinteja aloitellaan tällä viikolla. Jos säät sallivat, sadonkorjuu alkaa ensi viikolla toden teolla. Paikoin alkaa jo tulla liikkumisongelmia, jos vielä runsaasti sataa.


Keski-Pohjanmaalla puinnit alkavat tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa. Joitakin yksittäisiä lohkoja on puitu litisteviljaksi. Punahometta näkyy ohralla jonkin verran. Rikoista ja taudeista ei ole ollut tavanomaista enemmän haittaa. Pohjois-Pohjanmaalla puinteja on aloiteltu viime viikon lopulla. 


Rikkatorjunnassa on ollut paikoitellen ongelmia, on jäänyt jopa helposti torjuttavia rikkoja vahvan vahapinnan takia. Tauteja on ollut paikoitellen hyvinkin paljon eikä normaalisti käytetty tautiaineen annostus ole ollut riittävä. Myös Pohjanmaalla rikkakasveja näkyy paljon johtuen kylmistä ruiskutuskeleistä ja muutenkin kosteasta kesästä.

Toiveissa aurinkoa ja tuulta 


Keski-Suomessa on mahdollisuus vielä hyväänkin satoon, jos sato saadaan korjattua. Tällä viikolla yritetään saada ohraa hieman kasvukosteana pois uhkaavien sateitten alta. Kosteudet ovat 20–25 % paikkeilla. Kesantomaille on kylvetty syysruista, mutta muuten kylvöt menevät myöhäiseksi, mikä rajoittaa syyskylvöaloja. Tämä viikko antaa paljon suuntaa syksyn puinneille. Myös Keski-Suomessa odotetaan aurinkoisia ja tuulisia päiviä.


Rikkakasveja on ollut enemmän ja niiden torjunta on ollut haastavaa. Kasvitaudit alkoivat vallata alaa elokuun aikana, kun tautisuoja ei riittänyt yhdellä käsittelyllä. 


Pohjois-Karjalassa kasvukausi on ollut vaikea. Kasvustot ovat monin paikoin kirjavia. Syyskylvöjä ei ole tehty edeltävien vuosien tapaan, sillä puinnit ovat jopa kuukauden jäljessä tavanomaisesta. 


Myös Pohjois-Savossa kasvukausi on kolmisen viikkoa myöhässä. Kostea keli on lisännyt punahomeen ja muiden homeiden riskiä. Nyt oli hyvä kuiva jakso muutaman päivä ja puinteja päästiin parhailla lohkoilla aloittamaan. Pian sade uhkaa katkaista puinnit moneksi päiväksi. Osa viljoista korjataan tuoreena, koska ne eivät ehdi valmistua. Satonäkymät ovat tavanomaiset niiden kasvustojen osalta, jotka saadaan puitua. Jälkiversontaa on ollut paljon kevään kuivuudesta ja epätasaisesta itämisestä johtuen. 

Puintien eteneminen alueittain 4 9 2017

HUOM.: Taulukkoa tarkasteltaessa on muistettava myös alueiden sisäinen vaihtelu.


VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.

  • Lähde: VYR puintiseurannan asiantuntijaraati