UUTISIA VILJAKETJUSTA

Viljojen pakkotuleennuttaminen glyfosaatilla kielletty!

Katariina Mattila (katariina.mattila a vyr.fi), 1.9.2017

Kasvukausi on paikoin jopa kolme viikkoa myöhässä tavanomaisesta. Pohjoisemmilla viljelyalueilla on tänä vuonna riskinä, ettei viljasato ehdi kypsyä puitavaksi. Tästä huolimatta tulee muistaa, että viljojen pakkotuleennuttaminen glyfosaatilla on Suomessa kielletty.

Pakkotuleennuttamisen seurauksena viljasato menettää kauppakelpoisuutensa. Elintarvikekäyttöön menevää viljaa ei Suomessa saa käsitellä glyfosaatilla ennen sadonkorjuuta. Rehuohran ja -kauran glyfosaattikäsittely ei ole tarkoitettu pakkotuleennuttamista varten vaan ainoastaan juolavehnän torjuntaan. Rehuviljojen kohdalla tästäkin käytöstä on vapaaehtoisesti luovuttu sopimustuotannossa. Glyfosaattikäsittely ennen puintia heikentää viljan laatua, erityisesti itävyyttä, mutta suurin riski sillä on  tehdä merkittävää vahinkoa suomalaisen viljan sekä siitä jalostettujen elintarvikkeiden imagolle.

Kasvintuotanto- ja kotieläintilat yhteistyöhön

Kasvintuotanto- ja kotieläintilojen kannattaa tehdä yhteistyötä, jotta viljasadon korjuuseen ja säilöntään löydetään vaihtoehtoja tiukan paikan tullen. Johtava asiantuntija Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta kehottaa tiloja tekemään ajoissa päätös korjata vilja kokoviljasäilörehuna tai tuoresäilöntään. ”Tällöin tulee kuitenkin huomioida kasvukaudella käytetyt kasvinsuojeluaineet. Esimerkiksi klormekvattikloridista ja MCPA:sta saattaa jäädä jäämiä, jos vilja korjataan ennen tuleentumista”, Peltonen varoittaa.

Laadun suhteen pelkona katovuosi

Kasvukausi on kahdesta kolmeen viikkoa jäljessä tavanomaisesta. Puintien viivästyminen aiheuttaa huomattavan laaturiskin. Esimerkiksi Pohjanmaalla kevätvehnäkasvustot ovat vielä vihreitä. Lämmin syksy voi parantaa tilannetta. Syyskuussa lämpösumman kertyminen on kuitenkin hidasta ja puintipäivät uhkaavat jäädä lyhyiksi.