UUTISIA VILJAKETJUSTA

IGC nosti ennusteitaan maailman viljasadosta

Katariina Mattila (katariina.mattila a vyr.fi), 25.8.2017

Kansainvälinen viljaneuvosto IGC nosti ennustettaan maailman viljantuotannosta 2 049 milj. tonniin kuluvalla kaudella 2017/18. Ennustetta nostettiin 12 milj. tonnilla viime kuun arviosta. Tästä huolimatta viljan kokonaistuotannon arvellaan jäävän 4 % viime kauden ennätyslukemista.

Tuotantoennusteiden nosto viime kuusta vehnän ja ohran osalta johtuu odotettua korkeammista sadoista Mustanmeren alueella. Maissin tuotantoennustetta on sen sijaan laskettu johtuen alentuneista ennusteista EU:n ja Kiinan osalta. 

Varastot laskevat pitkästä aikaa

Viljan kulutuksen sen sijaan ennustetaan hivuttautuvan ennätyksellisen korkealle.  Näin olleen maailman viljavarastojen saattavat laskea ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Varastojen ennustetaan laskevan myös USA:ssa ja Kiinassa. Viljakaupan puolestaan ennustetaan vilkastuvan ennätystasolle maissin johdattelemana. Myös soijan kaupan odotetaan nousevan ennätyslukemiin Brasilian ja USA:n vetämänä.

Soijan tuotantoennustetta on puolestaan nostettu viime kuusta 347 milj. tonniin (+ 2 milj. tn), joka on hieman alle viime kauden tuotannon. Ennusteen nosto USA:n osalta on suurempi kuin lasku muiden tuottajamaiden osalta. Maailman soijan kulutuksen ennustetaan kasvavan viime kaudesta. Maailman soijavarastojen ennustetaan samalla kutistuvan viime kauden ennätyslukemista. 

Hinnat heikkenivät elokuussa

Hintojen muutoksia kuvaaja IGC:n GOI-indeksi (Grains & Oilseeds Index) heikkeni 4 % viime kuusta. Vehnän hintaromahduksen seurauksena vehnän alaindeksi tipahti viime kuusta 9 %. Maissin alaideksi laski 2 % ja soijan 3 %. 

Pohjois-Amerikan säähaasteiden tuki viljan hintoihin on vaimennut ja katseet ovat siirtyneet yhä parantuneisiin sato-odotuksiin Mustanmeren alueella. Erityisesti Venäjällä on saatu odotuksia korkeampi vehnä- ja ohrasatoja. Hintapaine maissi- ja soijamarkkinoilla puolestaan johtaa juurensa USA:n maatalousministeriö USDA:n ennakoitua korkeampiin satoennusteisiin sekä viimeaikaiseen kasvuolosuhteiden kohentumiseen USA:n keskilännessä.

  • Lähde: IGC, Grain Market Report, August 2017