UUTISIA VILJAKETJUSTA

Mitä USA:ssa kylvetään ja mikä on varastojen tilanne?

Katariina Mattila (katariina.mattila a vyr.fi), 4.4.2017

USA:n maatalousministeriö USDA julkaisi viime viikon perjantaina raportit USA:n kylvöaloista sekä varastoista. USA on maailman merkittävimpiä toimijoita vilja- ja öljykasvimarkkinoilla, joten raportteja odotettiin markkinoilla malttamattomina.

Soija-ala ennätyslukemiin, vehnäala alimmillaan vuosikymmeniin

USDA:n tuoreen julkaisun mukaan maissin kylvöala USA:ssa laskee 4 prosentilla vuodesta 2016. Soija-ala puolestaan nousee 7 prosentilla kaikkien aikojen ennätyslukemiin. Syynä soijan kasvaneeseen kylvöalaan on sen paremmat kannattavuusnäkymät suhteessa maissiin ja vehnään. 

Vehnän yhteenlaskettu kylvöala laskee 8 prosentilla vuodesta 2016. Ala on matalin sitten vuoteen 1919, jolloin USDA:n kyseinen tilastointi aloitettiin. Puuvillan viljelyala USA:ssa sen sijaan nousee yli neljänneksellä viime vuodesta. 

Varastot runsaana

Tuotanto kaudella 2016/17 oli runsasta, joten varastot ovat kasvaneet viime vuoden maaliskuuhun verrattuna myös USA:ssa. Maissivarastot kasvoivat viime vuodesta 10 prosentilla, soijavarastot puolestaan 13 prosentilla. Vehnän yhteenlasketut varastot ovat reilun neljänneksen (21 %) viime vuotta korkeammalla. 

Lähde: USDA 2017, Grain Stocks & Prospective Plantings