UUTISIA VILJAKETJUSTA

Puinnit etenevät vauhdikkaasti poutasäässä

Katariina Mattila (katariina.mattila a vyr.fi), 14.9.2016

Puinnit ovat edenneet poutaisen sään ansiosta vauhdilla koko maassa. Myös kuluvalle viikolle on luvattu aurinkoa, joten korjuut saadaan pitkälle tämän viikon aikana. Sadon laadussa esiintyy huomattavaa vaihtelua. Öljykasvien puinnit sen sijaan ovat vasta alussa.

Puinnit ovat edenneet poutaisen sään ansiosta vauhdilla koko maassa. Myös kuluvalle viikolle on luvattu aurinkoa, joten korjuut saadaan pitkälle tämän viikon aikana. Sadon laadussa esiintyy huomattavaa vaihtelua. Öljykasvien puinnit sen sijaan ovat vasta alussa. 

Uudellamaalla puinnit ovat sujuneet vauhdikkaasti muutamista paikallisista sadekuuroista huolimatta ja puitu vilja on ollut kuivaa. Hehtolitrapainot ovat olleet vaihtelevia ja erityisesti ohralla tavallista alhaisempia. Lakoontuneita kasvustoja on aikaisemmista kovista sateista huolimatta vähän.  Asiantuntijoiden mukaan tähkäidäntää ei juuri esiinny, mutta kauran korkeista DON-arvoista on tullut viestejä. Sakoluvut ovat pysyneet korkeina, myös myöhemmin puiduissa kevätvehnissä. Valkuaispitoisuus vaikuttaa olevan suhteellisen korkea. Ruista on laitettu kylvöön melko paljon.

Kanta-Hämeessä kelit ovat suosineet tällä ja viime viikolla ja puintikosteudet ovat olleet alhaisia. Muutama paikallinen kuuro hidasti töiden etenemistä, mutta vain paikallisesti. Rankat sateet ovat lakoonnuttaneet kasvustoa ja paikoin on nähtävissä myös ränsistymistä. Kuitenkin myös hyviä kasvustoja on ollut runsaasti. Haastava kasvukausi heijastuu hehtolitrapainoihin, mutta hyviäkin satoja on saatu.

Varsinais-Suomessa on päästy puimaan erinomaisissa olosuhteissa ja korjuut ovat edenneet poutaisessa ja tuulisessa säässä vauhdilla. Korkeat yölämpötilat ovat mahdollistaneet sadon kuivaamisen myös yöaikaan. Tähkäidäntää ei ole esiintynyt eikä punahomeestakaan ole toistaiseksi havaintoja. Kaura on ollut paikoitellen laossa. Kevätvehnän hehtolitrapainot ja sakoluvut ovat olleet korkeita. Alueilla, joilla satoi runsaasti kasvukauden aikana, valkuainen on jäänyt alhaiseksi. Vähäsateisimmilla alueilla valkuainen on korkeampi, mutta sato alhaisempi. Kauran DON-arvot ovat olleet toistaiseksi melko alhaalla. 

Asiantuntijoiden mukaan öljykasveista viljelyssä on paljon rapsia, jonka puinti on vasta alussa. Osa tiloista tekee nyt myös syyskylvöjä, joten puinti voi lykkääntyä vielä, kun sade ei uhkaa. Ruista on kylvetty viime vuotista enemmän.

Pohjois-Savossa puinnit sujuivat viime viikon lopulla ripeästi. Viikonloppuna tullut suuri sademäärä kuitenkin keskeytti korjuutyöt. Tällä viikolla puinnit kuitenkin jatkuvat. Sadon laadussa esiintyy paljon vaihtelua. Kasvuston ränsistymistä ja lakoontumista on alueella ollut jonkin verran. Pahimmin ränsistyneillä alueilla hehtolitrapainot jäivät alhaiselle tasolle. Punahomeesta ei sen sijaan ole tullut paljoa havaintoja. 

Etelä-Pohjanmaalla puinnit ovat menneet eteenpäin vauhdilla eikä merkittäviä katkoksia ole ollut. Sadon laatu on keskitasoa. Kasvustot ovat ränsistyneet ja hehtopainot ovat laskeneet jonkin verran puintien viivästyttyä sateiden takia. Lakokauraa on vielä vähän puimatta ja kaurakasvustoissa on jonkin verran tähkäidäntää. Hehtolitrapainot ovat keskimääräisellä tai hieman sitä alhaisemmalla tasolla. Kauralla hehtolitrapaino on jopa korkeahko. Tärkkelystaso on korkea, valkuainen matala. 

Pohjois-Pohjanmaalla sadonkorjuut ovat edenneet hyvissä olosuhteissa. Tämän viikon aikana puinnit saadaan vietyä pitkälle. Kasvustoissa on esiintynyt paikoitellen tähkäidäntää ja punahometta. Sato on laadultaan keskitasoa. Rehuviljoissa hehtolitrapainot ovat olleet hyvällä tasolla. Kauran DON-arvot ovat suhteellisen alhaisella tasolla. Tänä vuonna palattiin taas normaaliin satoon niin määrän kuin laadun osalta, sillä sateet tulivat viime vuotta myöhemmin, jolloin kasvustot olivat jo pitemmällä. 

Satakunnassa puinnit ovat sujuneet viime päivinä vauhdikkaasti. Pieniä sadekuurojakin on saatu siellä täällä, mutta sadonkorjuu sujui viime viikon kuluessa pääosin hyvissä olosuhteissa. Sadon laatu on keskimäärin melko hyvä. Syyskuun toiselta viikolta alkanut ja yhä jatkuva pouta tuli tarpeeseen. Puintikosteudet ovat olleet yleisesti n. 15%, ja pääosin alle 20 %. Rypsin ja rapsin puinti jatkuu loppukuuhun saakka.

Keski-Suomessa pellot ovat alkaneet kantaa sateiden vähennyttyä. Hehtopainot ohralla ja kauralla ovat pääsääntöisesti hyviä, mutta viime vuoteen verraten kevyempiä. Vehnät melko kevyitä ja valkuaistaso matala. Rukiin sakoluvut ovat korkeita, jos sato saatiin korjattua ajoissa. Puintien myöhästyttyä sakoluvut laskivat. 

Pohjois-Karjalassa korjuut ovat sujuneet melko hyvissä olosuhteissa. Kasvustoissa on kuitenkin paikoitellen havaittavissa ränsistymistä, tähkäidäntää ja punahomeita. Sadon laatu on keskimääräistä alhaisempi. 

Tilanne_120916.PNG

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla keskiviikkoisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.