UUTISIA VILJAKETJUSTA

Viljat kylvössä, kasvukausi alkanut hyvin

Katri Ala-Kleemola (katri.ala-kleemola a vyr.fi), 1.6.2016

Kylvötyöt on saatu viljojen osalta tehtyä, jonkin verran on erikoiskasveja vielä kylvämättä. Vaikka viime viikolla tuli paikallisesti rankkojakin sateita, on kaiken kaikkiaan kasvukauden alku ollut tänä vuonna hyvä! Kylvöseuranta päättyy tähän.

vesipelto

Viime viikolla rankimmat sadekuurot kiersivät Etelä-Pohjanmaan ja paikoitellen kuivuus alkaa jo näkyä viljojen kirjavuutena. Oraat ovat pitkällä ja toistaiseksi välttyneet kasvitaudeilta.  Sen sijaan syyskasvustoissa tauteja on jo esiintynyt ja vielä taimettumattomat kevätöljykasvit ovat alttiita kirppatuhoille. Kasvukaudelle on saatu hyvä lähtö ja kevätviljojen ruiskutukset pääsevät alkamaan kesäkuun vaihtuessa.

Asiantuntijoiden mukaan Pohjanmaalla kasvuolosuhteet ovat hyvät ja viime viikon sateet kosteuttivat maaperää juuri sopivasti. Jonkin verran on vielä kuminaa ja kesantoa on kylvämättä. Rukiit ovat tulossa tähkälle ja kevätviljojen ruiskutuksia aloitellaan ensi viikolla. Oraat näyttävät pääosin hyviltä, paitsi aikaisin liian kylmään maahan kylvetyt alueet ovat orastuneet hieman epätasaisesti. Öljykasveilla ei vielä ole tuholaisia näkynyt ja kasvustot näyttävät hyvinvoivilta.

Myös Pohjois-Pohjanmaalla on pääosin kylvöt tehtynä lukuun ottamatta joitakin erikoiskasveja kuten rypsiä, kuminaa ja perunaa. Alueelle on luvassa vain vähäisiä sateita, joten työt etenevät edelleen nopeasti. Asiantuntijat kertovat kuitenkin, että sateita tarvittaisiin nurmien kehityksen ja viljojen hyvän orastumisen turvaamiseksi. Ensimmäiset oraat näyttävät alueella olevan komeassa kunnossa, eikä kasvitauteja vielä ole havaittu.

Etelä-Karjalassa saatiin merkittävästi vettä viime viikolla, vaikka sademäärät vaihtelivat jyrkästi paikallisesti. Sateet pelastivat kuivuudesta kärsiviä oraita, mitkä uhkasivat jäädä harvaksi. Kylvöt keskeytyivät sateiden vuoksi, mutta kylvämättä lähinnä on enää erikoiskasveja ja muita kesantomaita. Öljykasvit alkavat tulla pintaan ja vaikka taudeista on vielä aikaista puhua, on kirvoja jo esiintynyt vaihtelevasti. Kaalikoitakin on viljapelloilla lennellyt, joten niitä voi löytyä myös öljykasveista. Kasvustojen tarkkailu on nyt hyvin ajankohtaista.

Ylä-Savon suunnalla odotellaan maltillisia sateita, kun viimeisetkin kylvöt ovat nousemassa oraalle. Kaiken kaikkiaan odotukset ovat alueella korkealla kasvukauden suhteen. Pohjois-Savossa monet lopettelivat kylvöjään jo viime viikolla, mutta jonkin verran on vielä kunnostettavina olevia lohkoja ja turvemaa-alueita kesken. Orastuminen on ollut tasaista, mutta osa kasvustoista kaipaisi lisää vettä. Kasvitaudeista ja tuholaista ei vielä pelloilla ole havaintoja.

Viime torstain raju sadekuuro aiheutti tuhoa kylvöksille Varsinais-Suomen alueella. Tarkkaa tietoa ei Somerolta Uudenkaupungin suuntaan pyyhkäisseen ukkosrintaman aiheuttamista vahingoista ole, mutta oletettavasti tuhoja tuli kapealle kaistaleelle. Pahimmillaan vettä tuli jopa 120 mm, osa oraista jäi moneksi päiväksi veden alle ja itämättömiä peltoja kuorettui. Aiempi Helluntai-viikonlopulle osunut sade heikensi jo osassa maakuntaa kasvustoja kuorettamalla maan pintaa ja tukehduttamalla notkopaikoista oraat. Hyviäkin kasvustoja kuitenkin löytyy eikä osassa maakuntaa saatu sateita ollenkaan. Pouta on nyt hyvin tervetullutta, jotta paikkauskylvöjä mahdollista lähteä suorittamaan. Öljykasvit ovat taimettuneet alueella suhteellisen tasaisesti ja nopea kasvutahti voi pelastaa taimet suurimmilta kirppatuhoilta. Kevätviljojen ruiskutuksia ollaan parhaillaan aloittelemassa. Maakunnassa on myös aktivoiduttu ilahduttavasti salaojittamaan peltoja kasvukauden aikana ja peltomaiden vesitalous saa ansaitsemansa kohennuksen.

Kymenlaaksossa satoi maltillisesti viime viikolla ja pilvisen viikonlopun ansiosta kosteus säilyi mukavasti maassa. Vaikka sateet tasasivat oraita, on Kymenlaakson keskiosissa raportoitu olevan liian kuivaa. Öljykasvit ovat taimettuneet hyvin ja kirppoja on paikoitellen jouduttu torjumaan. Myös kirvoista on tehty havaintoja viljoilla. 

Keski-Suomessa kylvöt ovat viljatiloilla pääosin valmiina ja nyt odotellaan sopivia sateita. Asiantuntijat kertovat, että pellot ovat orastuneet kauniisti ja öljykasvitkin ovat nousemassa jo pintaan. Osassa kasvustoja lehtivihreä on jäänyt alakanttiin ja mangaanin puutetta on havaittavissa. Kirvoja on nähty runsaasti eri kasveissa, mutta vielä suurta tuholaispainetta ei ole ilmaantunut. Kirppatilanteesta saadaan lisää tietoa lähiaikoina, kun öljykasvien taimettuminen etenee. 

Uudellamaalla viimeisteltiin kylvöt viime viikolla, mutta jonkin verran on vielä erikoiskasveja kuten kuminaa kylvämättä. Vähäinenkin vesi tuli tarpeeseen, sillä kuivemmin paikoin viimeiset kylvöt eivät ole vielä ehtineet edes oraalle. Pääosin oraat näyttävät kuitenkin hyvältä, vaikka lisäsateita saisikin vielä tulla. Viljakasvustoissa on havaittu viimepäivinä kirvoja ja kynnysarvoja seurataan tarkasti. Tuholaistorjunta voi tulla ajankohtaiseksi jopa ennen rikkakasviruiskutuksia.

kylvöseuranta 5

Vilja-alan yhteistyöryhmä seuraa kevätkylvöjen etenemistä myös tänä keväänä. Tämä epävirallinen seuranta on toteutettu sitä varten kootun asiantuntijaraadin avulla. Raatilaisilta kysellään arvioita kylvöjen etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla keskiviikkoisin. Raatilaisina on mm. viljakaupan sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia.

 Uutisen kuva: Mikko Uotila