UUTISIA VILJAKETJUSTA

Kylvökausi loppusuoralla

Katri Ala-Kleemola (katri.ala-kleemola a vyr.fi), 25.5.2016

Kevättyöt ovat edenneet sujuvasti ja kylvöt tultaneen saamaan valmiiksi suuressa osassa maata tällä viikolla. Itävyyden varmistamiseksi pienet sateet otetaan vastaan hyvillä mielin.

kylvöseuranta ¤

Viime viikko sujui Etelä-Pohjanmaan pelloilla hyvien kylvökelien saattelemana, eivätkä loppuviikolla muutaman millin sadekuurot juuri haitanneet työn tohinaa. Liettyvillä mailla on jouduttu hiukan avaamaan pintoja sateiden jälkeen, muuten oraat ovat näyttäneet tasaisilta ja hyvännäköisiltä. Pohjois-Pohjanmaalla viljojen kylvötyöt ovat lähes valmiita ja perunan istutuskin jo puolivälissä. Säät ovat olleet suosiollisia ja sateitakin on saatu juuri sopivasti. Sen sijaan Keski-Pohjanmaalla viime viikko oli hiljainen viikonlopun sateiden jälkeen ja kylvötöiden eteneminen oli hyvin alueellista. Alueen pääkasvin, ohran, kylvöt ovat edelleen kesken, mutta kaura ja vehnä on jo saatu maahan. 

Varsinais-Suomessa kylvöolosuhteet olivat viime viikolla hyvät, vaikka osalle pelloista päästiin takaisin työn touhuun vasta loppuviikosta. Edeltävänä viikonloppuna sateita tuli paikoitellen jopa 60 mmm ja kylvämättömät pellot ovat edelleen märkiä. Ensimmäiset oraat ovat hyvässä kasvussa ja orastuminen vaikuttaa tässä vaiheessa erittäin hyvältä. Oraissa on kuitenkin selvästi havaittavissa pellon kunto ja osa savisimmista maista pääsi jo kylvövaiheessa kuivahtamaan ehkä liikaakin. Syysviljat näyttävät alueella heikoilta ja kasvustoja on korvattu kevätvehnällä. Jäljelle jätetyt ruiskasvustot ovat paikoitellen hieman harvoja.  

Uudellamaalla pellot kuivuivat nopeasti viime viikolla ja kuivemmilla mailla oraita on jouduttu vielä odottelemaan. Vaikka kosteutta pitäisi muokkauskerroksen pohjalta vielä löytyä, olisivat sateet tervetulleita pintakuivia maita kostuttamaan. Itä-Uudellamaalla oraat ovat jonkin verran kärsineet peltopintojen kuorettumisesta ja paikoitellen näyttävät hieman harvoilta. Sen sijaan syysviljat vaikuttavat olevan hyvässä kunnossa, vaikka jonkin verran jouduttiin syysvehnää korvaamaan kevätlajikkeilla. Tällä viikolla on Uudenmaan alueenkin kylvöt tehty, jos säät vain pysyvät suosiollisina. 

Keski-Suomessa kylvötyöt ovat edenneet hyvin, vaikka paikalliset kuurot hidastivatkin kylvöjen etenemistä menneellä viikolla. Oraat pilkottavat jo pelloilla ja näyttävät hyviltä, mutta kevyt lisäsade olisi hiesumaille vielä erittäin tervetullutta. Sen sijaan muta- ja turvemailla on vielä kerrottu olevan routaa ja kuivumista odotellessa saattavat kylvöt näillä alueilla myöhästyä reippaastikin. Syysviljat näyttävät voivan hyvin, vaikka osa kärsikin alkuvuoden kovista pakkasista. 

Kanta-Hämeessä kylvökoneet on pääosin viety jo takaisin halleihin ja orastuneet kasvustot näyttävät olevan elinvoimaisia. Syyskasvustot ovat jo polven korkuisia ja viime viikolla lämpimät yöt antoivat tehdä ruiskutuksetkin loppuun. Myös Päijät-Hämeen puolella oraat näyttävät paikoitellen erittäinkin hyviltä ja olosuhteet suosivat kylvötöiden etenemistä viime viikolla. Myös syysviljat näyttävät pääosin hyviltä Päijät-Hämeen seudulla. 

Satakunnassa kylvötyöt vetelevät viimeisiään. Ensimmäiset kylvökset ovat jo orastuneet ja näyttävät hyviltä, samaan aikaan syysviljat kasvavat pelloille kohisten. Asiantuntijat ovat kiitelleen roudan tehneen tänä vuonna tehtävänsä, pellot olivat hyvin muokkautuvia.  

Sekä Ylä- että Pohjois-Savossa kylvöjä on tehty pääosin hyvissä olosuhteissa. Sateitakin on saatu sopivasti ja se on edesauttanut nurmien ja oraiden kasvua. Asiantuntijat arvioivatkin, että tänä vuonna säilörehua korjataan verrattain aikaisin. Kylvötöiden loppusuora häämöttää myös Savon seudulla, vaikka isoimmilla tiloilla työt ovat vielä muista jonkin verran jäljessä. Aikataulua on alueella venyttänyt peltojen kunnostustyöt, joita on nyt tehty keväällä hyvän kelin ansiosta.  

Pohjois-Karjalassa kevyet maat ovat edelleen märkiä ja kylvöt ovat viivästyneet. Asiantuntijat kuitenkin uskovat, että suuressa mittakaavassa on kylvöt tämän viikon päättyessä jo tehty. Sadetta vielä kuitenkin kaipaillaan, sillä routaakin on vielä maassa. Syysviljat näyttävät alavia maita lukuun ottamalta ihan hyviltä, mutta kevätkylvösten oraat eivät vielä ole nousseet pintaan. 

kylvöseuranta 4



Vilja-alan yhteistyöryhmä seuraa kevätkylvöjen etenemistä myös tänä keväänä. Tämä epävirallinen seuranta on toteutettu sitä varten kootun asiantuntijaraadin avulla. Raatilaisilta kysellään arvioita kylvöjen etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla keskiviikkoisin. Raatilaisina on mm. viljakaupan sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia.