UUTISIA VILJAKETJUSTA

Öljykasvien markkinakatsaus: 1/2016

Katri Popov (katri.popov a vyr.fi), 29.1.2016

IGC arvioi alkuviikolla ilmestyneessä raportissaan EU:n syysrapsin kylvöalan 2016/17 kaudella olevan 6,5 milj. hehtaaria, mikä on lähes saman verran kuin edellisenä vuonna. IGC arvioi globaalin soijan kysynnän kasvavan tällä kaudella.

Huom. Kuvaajia klikkaamalla ne aukeavat suurempina uudelle välilehdelle

EU:ssa syysrypsin ala viime vuoden tasolla

IGC arvioi alkuviikolla ilmestyneessä raportissaan EU:n syysrapsin kylvöalan 2016/17 kaudella olevan 6,5 milj. hehtaaria, mikä on lähes saman verran kuin edellisenä vuonna. IGC:n tietojen mukaan kasvustot näyttäisivät olevan yleisesti hyvällä mallilla loppukesän ja alkusyksyn suotuisten olosuhteiden ansiosta. Mikäli säät jatkuvat normaalilla kaavalla on sadoksi arvioitu 21,3 milj. tonnia (2015: 21,5 milj. tn).

Ukrainassa sen sijaan kylmä ja kuiva syksy verotti syysrapsin kylvöjä ja näyttäisi siltä, että kylvöala jäi alhaisimmalle tasolle sitten kymmeneen vuoteen. Arvioitu ala on nyt 645 000 ha (2014: 885 000 ha). Jopa kolmasosa pelloista on kerrottu olevan huonossa kunnossa. Tarkkoja arvioita on kuitenkin liian aikaista antaa ja keväällä kylvöjä luultavasti paikkaillaan heikomman satotason lajikkeilla. Paljolti kylvöpäätökset ovat kuitenkin kiinni kevään hintatasosta ja sen hetkisistä sääolosuhteista.

Katso myös EU komission tasearvio: EU:n öljykasvitase (viimeisin päivitys 17.12.) 

Brasilian soijasato ennätyksellinen

Brasilian ennustetaan tuottavan tällä kaudella ennätysmäärän soijaa, vaikka lähiaikoina ennusteita onkin alennettu usean eri tahon toimesta. Maan pohjoisilla päätuotantoalueilla on kärsitty kuivuudesta, mutta vaikutusten arvioidaan olevan suhteellisen vähäisiä. Tällä hetkellä paikalliset konsulttiyritykset ovat alentaneet tuotantoennusteen tasolle 99,2 milj. tn. Syksyllä arvio liikkui vielä reilussa 100 milj. tonnissa. 

IGC arvioi torstaina 2015/16 kaudella tuotettavan maailmassa yhteensä 322 milj. tn soijaa. Tämä on 0,2 % prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Ennustetta korjattiin syksyn viimeisestä ennusteesta 1 milj. tonnin verran ylöspäin, lähinnä johtuen Argentiinan ja Kanadan tuotantoennusteiden korotuksista. Pientä viilausta alaspäin tehtiin Intian ja Brasilian tuotantonäkymiin. IGC arvioi myös globaalin soijan kysynnän kasvavan tällä kaudella. Kasvua odotetaan etenkin Argentiinan, Brasilian ja Kiinan suunnalta.

Aiemmin tässä kuussa USA:n maatalousministeriö USDA höyläsi hieman maailman soijantuotantonäkymiä joulukuisesta arviostaan (-1,1 milj. tn) tasolle 319,0 milj. tn. Leikkaus johtui pääosin USA:n ja Etelä-Afrikan aiempaa pienemmistä tuotantoennusteista. Argentiinan soijan vientiin ennustettiin nyt kasvua, USA:n näkymät näyttävät sen sijaan heikommilta

Hintakehitys

Joulukuussa vahvistui FAO:n hintaindeksi öljykasveille (+ 1,3%) ja kasviöljyille (2,4%) marraskuuhun verrattuna, sen sijaan kasvivalkuaisen hintaindeksi tippui -3,9 %. Kaikki kolme indeksiä olivat alimmalla tasolla vuosiin.

Öljykasvien hintaindeksin lievän nousun taustalla vaikuttaa loppuvuodesta paljon puhetta herättäneet kuivat (tai alueesta riippuen hyvinkin sateiset) olosuhteet Brasiliassa soijan päätuotantoalueilla. Huolta aiheutti myös soijapavun kylvöjen viivästyminen Argentiinassa ja Kiinan vahva kysyntä. Indeksiä vahvisti myös rapsin hintojen vahvistuminen, johtuen kansainvälisestä kysynnän kasvusta ja heikoista tuotantonäkymistä Ukrainan ja Intian osalta.


Soijapavun futuurihinnat nousivat tammikuussa Chicagon pörssissä, mutta kääntyivät puolen kuun aikaan pieneen laskuun. Viime viikon päättyessä soijapavun lähin futuurinoteeraus oli tasolla 345$/tonni, kuten myös toukokuun futuurinoteeraus. Vuoden alkaessa soijapavun lähin noteeraus oli tasolla 340 $/tn. 

Pariisin pörssissä (NYSE Euronext) rapsifutuurin lähin hintanoteeraus käväisi laski tammikuun ensimmäisen kauppapäivän 370,5 €/tn noteerauksesta viime viikon torstaihin mennessä tasolle 356,5 €/tonni. Elokuun noteeraus on liikkunut hieman alemmalla tasolle, ollen viime viikon torstaina 355 €/tn. 


Katso myös kuvaajat: