Tulosta
 

Viljaviesti, 11/2011

9.12.2011
*

Lukijalle

Kansainvälinen viljaneuvosto (IGC) päivitti marraskuun lopulla vuosittain laatimaansa maailman viljan tuotanto- ja kulutusennustetta seuraavalle viidelle vuodelle. IGC on kansainvälinen, puolueeton järjestö, jonka toiminnan painopisteitä ovat maailmanlaajuisen yhteistyön lisääminen vilja-, öljykasvi- ja riisisektoreilla, tilastotiedon kerääminen sekä erityisesti markkinoiden seuraaminen ja niiden kehityksen ennakoiminen.


Tuoreessa raportissa IGC on selkeästi suurentanut lähivuosien maailman viljantuotantoarviota verrattuna viime vuonna tekemäänsä vastaavaan ennusteeseen. Markkinointivuoden 2012/13 tuotantoarvio on 1 861 milj. tonnia ja vuonna 2016/17 viljantuotanto olisi kasvanut peräti 1 977 milj. tonniin. Tuotannon ohella IGC arvioi myös viljan kulutuksen kasvavan samaa vauhtia. Viiden vuoden kuluttua sen ennustetaan olevan 1 979 milj. tonnia. Näin ollen viljojen varastotilanne säilyisi edelleen tiukkana.

IGC:n laskelmien mukaan erityisesti maissilla satojen on kasvettava vuosittain, jotta sen varastot eivät liiaksi pienenisi nykyisestä, jo alhaisesta tasostaan. Vehnällä varastotilanteen arvioidaan pysyvän vakaana, vaikka sen rehukäytön ennustetaan nousevan ennätystasolle. Ohran markkinatilanteen arvioidaan pysyvän edelleen kireänä, sillä tuotanto ei juuri ylitä kysyntää. Vuosittaisten ohran varastomäärien ei näin ollen ennusteta kasvavan paljoa nykytasosta.

Lähivuosien ennusteessa suurin epävarmuustekijä on IGC:n mukaan kansainvälinen taloustilanne. Mikäli talous heikkenee edelleen, erityisesti kehittyvissä valtioissa, niin vähentää se viljan kysyntää. Markkinoiden ennustettavuutta vaikeuttaa jatkossakin viljan hintojen heilahtelu, johon vaikuttaa enenevässä määrin myös muiden kuin maatalousraaka-aineiden markkinatilanne sekä yleinen taloudellinen kehitys.

Tike julkaisi marraskuun lopulla uusimman, syksyn viljelijäkyselyyn perustuvan, satoennusteensa. Siinä viljasatomme on tarkentumassa 3,74 miljoonaan tonniin eli sitä korotettiin verrattuna syyskuun alussa laadittuun 3,58 milj. tonnin arvioon. Tiken ennuste asettui nyt myös lähelle VYR:n kuukautta aiemmin julkaiseman viljelijäkyselyn 3,72 milj. tonnin arviota. Öljykasvien satoa on pienennetty Tiken jokaisessa ennusteessa ja tällä erää se päätyi 117 200 tonnin lukemaan, joka on alle viiden viime vuoden keskiarvon.

Marraskuun lopulla VYR:in piirissä päivitettiin markkinointivuoden viljatasearviota Tiken uuden satoennusteen pohjalta. Verrattuna syyskuussa tehtyyn taseeseen, suurin muutos tehtiin vehnän vientiarvioon. Vaikka ennätykselliseen vehnäsatoomme tehtiin korotus, niin työryhmässä nähtiin optimistisena, että tämä lisäys löytää tiensä vientimarkkinoille, eikä juuri jää suurentamaan vehnän loppuvarastoja. Ohrasatoon tehty suurennus kompensoituu taseessa korotuksina vientimäärään sekä lisäyksinä kotimaan rehu- ja teollisuuskäyttöön. Ohrataseemme säilyy siten tiukkana eli tilanne on sama kuin muualla maailmassa.

Jukka Virolainen

*

Kansainväliset viljamarkkinat

Kansainvälisillä viljamarkkinoilla kulunut kuukausi oli viljojen futuuri- ja vientihintojen kehityksen osalta laskusuuntainen. Laskuvirettä markkinahintoihin toivat Euroopan talouskriisin pitkittyminen, yleinen huoli maailman talouskasvusta sen ohella, että laskusuuntainen kehitys muilla raaka-ainemarkkinoilla heijastui myös viljamarkkinoihin. Hidastunut vientikysyntä toi markkinoille myös laskuviretta. Katseet ovat kääntyneet eteläisen pallonpuoliskon sadonkorjuun etenemiseen sekä pohjoisessa uutisiin syysviljojen talvehtimisesta ja tulevista kylvöaloista.

Lue lisää



*

EU viljamarkkinat

Leipävehnän hintakehitys EU:ssa on tasaantunut lokakuun jälkipuoliskolla.  Myös maailmanmarkkinoilla vehnän hinnat ovat pysytelleet suhteellisen rauhallisina.  Yleinen epävarmuus maailman taloustilanteesta on vaikuttanut hintamuutoksiin enemmän kuin tapahtumat viljojen reaalimarkkinoilla. Komissio on päivittänyt viimeksi syyskuussa laatimaansa arvioita tämän vuoden EU viljasadosta. Kaikkien viljojen kokonaissadon arvioidaan olevan 280,2 milj. tonnia.

Lue lisää



*

Kotimaan viljamarkkinat

Kotimaassa viljan hintanoteeraukset jatkoivat marraskuussa hienoista laskua. Muutokset olivat leipävehnän ostohintoja lukuun ottamatta kuitenkin varsin pieniä. Kotimaan viljasato on tällä satokaudella Tiken satotilaston ennakon mukaan 3,7 milj. tn. Kotimaan viljatasearviota tälle satokaudelle päivitettiin VYR:n viljamarkkinatyöryhmässä marraskuun lopulla. Tullin tilastot viljan viennistä ja tuonnista ovat valmistuneet syyskuun lopun tilanteeseen. Kauran, vehnän ja ohran viennit jatkuivat Suomesta myös syyskuussa.

Lue lisää



*

Öljykasvimarkkinat

IGC ei tehnyt juuri muutoksia arvioihinsa öljykasvien tuotannosta maailmalla tällä satokaudella. Myös öljykasvimarkkinoilla futuurihintojen kehitys on ollut marraskuussa laskusuuntaista ja tähän on vaikuttanut yleinen kehitys muilla raaka-ainemarkkinoilla sekä huolet maailman taloustilanteesta kriisien jatkuessa. Marraskuussa soijan futuurihinnat Chicagon pörssissä laskivat alhaisimmalle tasolleen 13-kuukauteen.

Lue lisää


*

Kotimaan luomuviljamarkkinat

Kotimaan luomuviljan hinnat ovat myös loppuvuodesta pysyneet varsin vakaina ja muutoksia hintoihin ei ole juurikaan tehty. Euroopan epävakaa taloustilanne ja tavanomaisten viljamarkkinoiden markkinatilanne voivat kuitenkin tulevaisuudessa vaikuttaa myös luomuviljamarkkinoihin.  Kuluvana vuonna luomupeltoala lisääntyi kotimaassa n. 15 000 ha eli noin 11 % edellisen vuoden tasosta. Peltoalan lisäys on suurin moneen vuoteen ja kertoo yhtälailla ketjun reaktioherkkyydestä, kun tuotteiden kasvaneesta kysynnästä.

Lue lisää


*

Viljaviestin tilaaminen, tilauksen peruuttaminen tai osoitteenmuutos

Mikäli haluat tilata Viljaviestin, peruuttaa tilauksen tai vaihtaa sen toimitusosoitetta, niin voit tehdä sen tämän linkin takaa aukeavalla lomakkeella. Samaisella lomakkeella voit halutessasi antaa myös palautetta Viljaviestistä.

Viljaviesti ilmestyy seuraavan kerran jälleen tammikuun alkupuolella.