| | Viljaviesti, lokakuu 2010
 |
3.11.2010
|
|
Lukijalle  Lokakuun lopulla Eduskunnassa käsiteltiin hallituksen selontekoa ruokapolitiikasta. Selonteossa pidetään tärkeänä, että suomalaisen ruokaketjun kannattavuus ja kilpailukyky turvataan ilmastonmuutoksen ja globaalin kilpailun tuomassa uudessa toimintaympäristössä. Ruokaketjuumme halutaan luoda varmistettu jäljitettävyys- ja vastuullisuusjärjestelmä. Hallitus esittää, että tuetaan ruokaketjun kuluttajalähtöistä tutkimusta ja kehitystä sekä tietojen käytäntöön soveltamista. Selonteossa korostetaan muun muassa julkisen sektorin ruokahankintaosaamisen ja -hankintojen riittävien resurssien varmistamista. Samoin ruokakasvatusta, terveyttä edistäviä ruokavalintoja sekä luomu- ja lähiruokaa halutaan edistää.
Selontekoon on koottu noin 50 toimenpidettä, joiden avulla lähivuosina lähdetään toteuttamaan ruokastrategiaa. Toimenpiteissä mainitaan muun muassa yhteistyöverkostojen muodostaminen elintarvikealalla, riskienhallinnan kehittäminen epävakailla maatalousmarkkinoilla sekä rehuvalkuaisomavaraisuuden lisääminen. Toimenpiteissä löytyy siis asioita joiden parissa VYR jo työskentelee.
Suomen viljahinnat ovat kuukauden takaisen alentumisen jälkeen tasoittuneet eivätkä ole nousseet EU markkinoiden tapaan. Vaikka satovuoden viljataseemme on alijäämäinen, niin tilanteen jämähtämiseen täällä ovat vaikuttaneet viime kaudelta siirtyneet varastot ja ennätyssuuren interventioviljamme pian alkavat myynnit. Tulevien kuukausien hintakehitykseemme vaikuttaa paljolti kuinka ylijäämäviljaa saadaan toimitettua vientimarkkinoille. Maailman markkinoiden kehitykseen antaa suuntaa seuraava USDA:n taseraportti. Viime kerralla sen ennusteet käänsivät hinnat nousuun.
VYR:n syyskuun lopulla teettämän viljelijäkyselyn tulokset ennustavat viljasatomme olevan 2,9 milj. tonnia eli samaa suuruusluokkaa kuin TIKE:n aiempi arvio. Öljykasvien 194 000 tonnin satoarvio vaikuttaa optimistiselta kesän sääoloihin nähden. Siihen saadaan tarkennusta seuraavassa ennusteessa. Viljelijäkyselyn mukaan ensi vuoden vilja-ala kasvaa ja öljykasviala alentuu. Kovin suuriin muutoksiin ei toivottavasti mennä, sillä kokonaisalojen puolesta tämän vuosi oli tasapainoisessa tilanteessa. Kyselyn tulokset ovat nähtävillä vyr.fi sivustolla.
Jukka Virolainen
|
|

 |

 |
Kansainväliset viljamarkkinat |
 Kansainväliset viljamarkkinat jatkuivat levottomina lokakuussa. IGC:n eli Maailman viljaneuvoston mukaan maissista, soijapavusta ja riisistä maksettiin korkeita hintoja, mutta vehnän hinta jäi hieman viime kuun huipputason alle. Vaikka Ukrainan vientikiintiöiden tiedetään rajoittavan viljan saatavuutta Mustan meren alueelta, satokaudella 2010/11, on markkinoiden huomio mukaan keskittynyt maissin alentuneisiin satoennusteisiin USA:ssa. Lue lisää
|
|

 |

 |
EU viljamarkkinat |
 Hintakehitys EU:ssa on reagoinut samaan tapaan kuin Yhdysvaltojen markkinoilla on tapahtunut. Euron vahva arvo suhteessa US dollariin on tosin vaimentanut sisämarkkinahintojen heilahtelun suuruutta. Vehnän hinnat EU:ssa olivat laskusuunnassa syys- ja lokakuun vaihteessa. USDA:n viljatasepäivitys ja siihen tehdyt varastojen alennetut ennusteet, erityisesti maissilla, käänsivät hinnat nousuun kuun puolivälissä myös EU:ssa. Lokakuun jälkipuoliskolla vehnän hinnat alentuivat jälleen ja päätyivät lähelle samaa tasoa mitä ne olivat kuun alussa. Lue lisää
|
|
 
 |
Kotimaan viljamarkkina |
 Kotimaan viljakauppa oli syyskuussa varsin vilkasta saavuttaen huippunsa syys-lokakuun vaihteessa. Lokakuun puolivälin jälkeen kotimaan viljamarkkinat ovat rauhoittuneet. Viljan käyttäjillä on hyvin tavaraa varastoissa, joten suurta ostohalukkuutta ei ole tällä hetkellä. Hinnat ovat vastaavasti alhaalla, eikä viljelijöillä ole innokkuutta tehdä kauppaa. Lue lisää
|
|
 
 |
Öljykasvimarkkinat |
 Öljykasvien hinnat ovat nousseet voimakkaasti viime viikkoina, ennen kaikkea Kiinan suuren soijakysynnän vuoksi. USA:n satoarvion laskeminen ja Etelä-Amerikan kuivat olosuhteet aiheuttivat huolta soijasadon kohtalosta. Kansainvälinen viljaneuvosto IGC arvioi maailman rapsituotannon laskevan kaudella 2010/11 edellisvuoden ennätystasosta 7 % eli 56,3 milj. tonniin. Kanadan 10,4 milj. tonnin rapsisato tulee olemaan pienin kolmen vuoteen. Lue lisää
|
|
 
 |
Luomuviljamarkkinat |
 Luomuviljan hinnassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viime kuun alun jälkeen ja hinnat ovatkin olleet ennallaan jo neljättä viikkoa. Luomuviljaa ei ole ollut markkinoilla merkittävästi ostettavissa/myytävissä vaan viljan liikkuminen perustuu pääosin keväällä tehtyihin sopimuksiin. Lue lisää
|
|
|