Takana on vauhdikas vuosi vilja- ja öljykasvimarkkinoilla. Samaan vuoteen mahtui kaksi aivan erilaista markkinatilannetta. Viime keväänä Suomessa oltiin suuren viljaylijäämän ja alhaisten hintojen kanssa huolestuneita siitä kuinka markkinat toimivat vuoden jälkipuoliskolla. Tilanne muuttui sadonkorjuuaikaan aivan toisenlaiseksi. Hinnat lähtivät nousuun ja vuosikymmenen heikoimman sadon myötä ylijäämätilanne helpottui. Lisäksi alkuvuonna ennätyssuureksi paisuneita interventioviljavarastojamme alettiin purkamaan jo hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Vielä viime kevään markkinatilanteessa tätä ei olisi uskonut.
Joulukuun lopulla markkinatilanneodotukset jäivät maailmalla vahvistuvaan asentoon. Tämän markkinointivuoden maailmanlaajuinen sato ja tasetilanne alkaa olla tiedossa ja asiantuntijoiden ennusteet eivät sen osalta enää paljoakaan muutu. Selvää on, että ensi kauteen mennään alhaisemmilla varastoilla kuin mitä ne olivat viime heinäkuussa, kun tämä markkinointivuosi alkoi. Varastotilanne pitää hintaodotukset vahvoina ja arviot vuoden 2011/2012 satopotentiaalin kehityksestä joko ylläpitävät tai heikentävät tätä kehitystä. Ensi syksyn sadonkorjuuseen on vielä aikaa, mutta koko ajan päivittyvät kylvöala- ja talvehtimistiedot vaikuttavat maailmalla uuden sadon hinnoitteluun. Lisäelementin hintakehitykseen tuo muiden raaka-aineiden käyttäytyminen sijoitusmarkkinoilla ja yleinen talouskehitys.
Nyt alkaneena vuotena lähtee EU:n seuraavan maatalouspolitiikkauudistuksen käsittely vauhtiin. Reilu kuukausi sitten komissio julkaisi tiedonannon, jossa käydään läpi yleisellä tasolla CAP uudistukseen vaikuttavia haasteita sekä esitellään kolme eri vaihtoehtoa maatalouspolitiikan kehittämisen suunnasta, joita komissio haluaa käsiteltävän. Tiedonannossa on hieman käsitelty komission CAP esitystä markkinatoimien osalta. Niihin kuuluvaa viljojen interventiojärjestelmää esitetään säilytettäväksi, mutta edelleen suojaverkkotoimena. Uutta on maininta aiotuista esityksistä maatalouden markkinoiden ja elintarvikeketjun paremman toiminnan takaamiseksi. Lisäksi maatalouden johdannaismarkkinoiden toimivuuteen halutaan kiinnittää huomiota. Myös Euroopan parlamentissa on esitetty puheenvuoroja, joissa komission halutaan etsivän sääntelymekanismeja maataloustuotteiden hintaheilahteluihin ja niitä vahvistavaan keinotteluun. Varsinainen CAP uudistusesitys julkaistaan ensi kesänä, joten silloin näemme mitkä ovat komission suunnitelmat markkinatoimien osalta.
Vilja-alan yhteistyöryhmän sihteeristö toivottaa tämän Viljaviestin myötä hyvää Uutta vuotta ja suopeaa markkinakehitystä vuodelle 2011.
Jukka Virolainen
Kansainväliset viljamarkkinat
Viljan hinnat ovat maailmalla jatkaneet joulukuussa nousujohteista kehitystään, joka alkoi tämän vuoden heinäkuussa. Vehnän hintaa ovat joulukuussa vahvistaneet kasvaneet huolet hyvälaatuisen vehnän saatavuudesta. Australiassa rankat sateet ovat haitanneet sadonkorjuuta sekä heikentäneet vehnän laatua. Vehnän nousseet hinnat ovat nostaneet myös muiden viljojen hintoja. USA:n maatalousministeriö, USDA arvioi joulukuun raportissaan maailman viljantuotannoksi 1735 milj. tonnia, kun marraskuussa arvio oli 1728 milj. tonnia. Viljan kulutuksen ennustetaan olevan 1791 milj. tonnia eli noin 60 milj. tonnia tuotantoa suurempi.
Viljojen hinnat EU:ssa lähtivät kohoamaan joulukuun alussa, joten kansainvälinen hintakehitys näkyi myös täällä. Hintojen vahvistuminen jatkui joulukuun ajan. Viljan viennit EU:sta ovat joulukuun aikana jatkuneet edelleen suotuisasti. Euron heikkeneminen suhteessa Yhdysvaltojen dollariin on auttanut EU:n kilpailukykyä. Komissio on päivittänyt marraskuussa tekemäänsä arviota kuluvan markkinointivuoden viljataseesta. Viljojen kokonaistarjonta on sen mukaan 338 milj. tonnia, josta tämän vuoden sadon osuus on 275 milj. tonnia. Edellisessä, marraskuun arviossa kokonaistarjonta oli 340 milj. tonnia. EU:n viljan kokonaiskäytön arvioidaan markkinointivuonna 2010/11 olevan 273,4 milj. tonnia, johon komissio ei tehnyt muutoksia.
Kotimaan viljamarkkinoilla viljojen hinnat kääntyivät nousuun joulukuun toisella viikolla. Esimerkiksi myllylaatuisen vehnän hinnat olivat joulukuun alussa tasolla 172–175 €/tn ja kuun loppuun mennessä hinnat olivat nousseet 194–195 €/tn tasolle. Kotimaan viljamarkkinat hiljenivät joulun alusviikolla ja ostajat eivät tehneet juurikaan muutoksia hintoihin ennen vuoden vaihdetta. Kotimaan viljanhinnat ovat lähes kaksinkertaistuneet vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Tullin keräämät Suomen viljan vienti- ja tuontitilastot ovat vuodelta 2010 valmistuneet lokakuun lopun tilanteeseen saakka. Tilastotietojen perusteella viljan kokonaisvientimäärät ovat kehittyneet vuonna 2010 edellisvuosien tapaan.
Öljykasvien futuurihinnat ovat olleet joulukuun aikana nousussa ja ne ovat saavuttaneet korkeimman tasonsa kahteen vuoteen. Soijan hintakehitystä on tukenut Argentiinan soijan kylvöjä häirinneen kuivuuden jatkuminen ja kasvaneet huolet siitä, että Argentiinan soijasato tulee olemaan ennakoitua pienempi. Soijan futuurihintojen kehitys on vahvistanut myös rapsin hintojen kehitystä Winnipegin ja Pariisin pörsseissä. Rapsin futuurihinta Matif pörssissä päätyi vuoden lopussa lähes 500 €/tn tasolle. Rypsin ja rapsin hinnat ovat kotimaassa seuranneet pienellä viiveellä rapsin hintakehitystä Matif:ssa. Joulukuun lopussa kotimaan hintanoteeraukset olivat rypsille ja rapsille tasolla 456–465 €/tn.