Tulosta
 

Viljaviesti, marraskuu 2010

2.12.2010

Lukijalle

Viljan- ja öljykasvien hinnat maailmalla ovat marraskuussa sahanneet nopeaan tahtiin. Lähes viikoittain markkinat ovat löytäneet tekijöitä, joilla hinnan nousua tai sen kääntymistä laskuun on perusteltu. Joulukuun jälkipuoliskolla markkinat ovat perinteisesti rauhoittuneet vuodenvaihteeksi, joten tulevina viikkoina on mielenkiintoista seurata kuinka tänä vuonna käy.

Markkina-asiantuntijoiden ennusteissa on näkemyksiä että viljojen- ja öljykasvien hinnoissa on maailmanmarkkinoilla vielä nousupotentiaalia ensi vuoden alkuosaan. Hintaa korottavat perustekijät vaikuttavat edelleen markkinoilla eli maissin tiukka tasetilanne, Venäjän- ja Ukrainan poissaolo vehnän ja ohran vientimarkkinoilta sekä Kiinan ennakoitua suurempi tarve tuoda soijaa. Epävarmuutta ennusteeseen tuovat yleiset taloustekijät eli dollarin arvon kehittyminen, Kiinan valuuttapolitiikka ja eri raaka-aineiden hintojen käyttäytyminen pörsseissä.

Suomen viljahinnat ovat marraskuun aikana pysytelleet rauhallisina mikä on paljolti ollut ennakoitavissa. Myös kotimarkkinoittemme perustekijät ovat edelleen olemassa eli suuret viljavarastot viime vuodelta ja siten selvästi ylijäämäinen viljatase, vaikka saatiinkin vuosikymmenen heikoin viljasato. Myös viime talven suurimman ohranostajan ilmestyminen markkinoille, tällä kertaa suurimman ohran myyjän roolissa, näkyy hintakehityksessä. Näitä interventiomyyntejä ajatellen talven aikainen tulo hankaloittaa tilannetta, sillä ohraa on vietävä paljon, jotta tase tasapainottuisi.

Tämän vuoden satoon saatiin tarkennusta kun TIKE julkaisi marraskuun viimeisellä viikolla uusimman ennusteensa. Viljasatomme on tarkentumassa lähes 3 miljoonaan tonniin eli arviota hieman korotettiin verrattuna VYR:n syyskuun lopulla teettämän viljelijäkyselyn ja TIKE:n syyskuun alun 2,9 milj. tonnin arvioon. Öljykasveilla satoennustetta alennettiin 180 000 tonnin tasolle mikä kuvastaa paremmin poikkeuksellisen kesän vaikutusta.

Jukka Virolainen

*

Kansainväliset viljamarkkinat

Maailman viljatase-ennusteen (IGC) marraskuun päivitys kaudelle 2010/11 osoitti lievää niukkenemista lokakuun ja syyskuun tilanteeseen verrattuna. Muutos johtuu alentuneesta satoarviosta ja suurentuneesta kysynnästä. Maailman viljatuotannon määräksi arvioidaan nyt 1725 milj. tonnia, mikä on 5 milj. tonnia vähemmän kuin lokakuussa tehdyssä arviossa ja 3,5 % viime vuotta pienempi. Viljan hinnat maailmalla ovat kohonneet syksyn aikana 50 %:a verrattuna heinäkuun tasoon.  Hollantilaisen Rabobankin asiantuntijat ennustavan viljojen ja öljykasvien maailmanmarkkinahintojen kohoavan vielä vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä.

Lue lisää

*

EU viljamarkkinat

Leipävehnän hinnat Eu:ssa heittelivät marraskuun aikana päätyen lopulta kuun lopussa noin 216 €/t tasoon. Rehuvehnä päätyi kuun lopussa 200 €/t tasoon. Rehuohran hinnat ovat EU:ssa käyttäytyneet maltillisemmin vehnään verrattuna johtuen interventiovarastojen myynnin alkamisen varmistumisesta. Viljan viennit EU:sta kehittyivät marraskuun aikana suotuisasti johtuen Mustanmeren viejien poissaolosta vientimarkkinoilla. Kauran kohdalla vienti on sujunut muita viljalajeja heikommin. Tämä johtuu Suomen ja Ruotsin alhaisista sadoista sekä heikosta vientilaadusta.

Lue lisää

*

Kotimaan viljamarkkinat

Marraskuussa kotimaan viljamarkkinat ovat lokakuun tapaan olleet rauhalliset. Viljan käyttäjillä on varastoissa viljaa lähiajan tarvetta vastaavasti, joten vilkasta ostotoimintaa ei ole tällä hetkellä. Toisaalta viljan tarjonta on myös rauhoittunut, kun hinnat alenivat lokakuun alkupuolella. Myös pinta-alatukien maksatusten alkaminen on näkynyt viljan tarjonnan hiljentymisenä. Komission omistaman interventioviljan myynnit ns. tarjouskilpailumenettelyllä alkoivat 25. marraskuuta. Ensimmäisellä tarjouskierroksella Suomen ohrasta hyväksyttiin 34 945 tonnia, joissa tarjoushinnat vaihtelivat 173,00-190,10 €/tn. Interventiovehnällemme oli esitetty tarjouksia koko määrälle, josta hyväksyttiin 13 878 tonnia hinnalla 183,00 €/tn.

Lue lisää

*

Öljykasvimarkkinat

Kansainvälinen viljaneuvosto, IGC, arvioi maailman rapsituotannon laskevan tänä markkinointivuonna (2010/11) edellisvuoden ennätyssadosta 6 %:a eli tasolle 56,7 milj. Euronextin rapsin lähiajan futuurihinnat seurasivat soijan ja Kanadan canolan hinnan kehitysrytmiä. Marraskuun alussa rapsin hinta oli 409 €/tn, josta se nousi kuun toisella viikolla korkeimmillaan tasolle 434 €/tn. Tämän jälkeen hinta luisui laskuun, ollen lähellä kuun alun arvoja. Marraskuun viimeisellä viikolla rapsin hinta kääntyi taas nousuun ja hinta kohosi tasolle 425 €/tn.

Lue lisää