Helmikuu 2010

26.2.2010  

Lukijalle

Vilja-alan yhteistyöryhmän jäsenko-kouksessa, helmikuun alussa, päätet-tiin toiminnan jatkosta seuraavaksi kolmeksi vuodeksi ja siitä mitä asioita tullaan tekemään.

Markkinatiedon koostaminen tulee edelleen olemaan yksi osa Vyr:n toimintaa. Tietoa löytyy vyr.fi sivustolta sekä tästä kuukausittaisesta Viljaviesti-markkinakatsauksesta. Niiden ohella teetetään kahdesti vuodessa viljelijä-kyselyjä sekä vuosittainen seurantara-portti suomaisen viljaketjun toimin-nasta ja Itämeren valtioiden viljatilan-teesta.

Uutta on Vyr sivustolle helmikuussa tullut linkki MTT:ltä tilattuun viljatietopankki -palveluun. Sieltä löytyy tietoa Suomen ohella seitsemän Itämeren ympärysvaltion viljatilojen taloudesta sekä tuotto- ja kustannus-rakenteista.

Helmikuun alussa julkaistu ja Vyr yleiskokouksessa esitelty kevään kylvöaikomustutkimus kertoo, että tuottajat ovat aktiivisesti seuranneet markkinatilannetta. Rehuviljojen kylvöala pienenee. Ohraa on teetetyn kyselyn mukaan kylvössä reilu 20 %:a vähemmän ja kauraa noin 9 %:a verrattuna viime vuoteen. Ruista on kylvössä kaksinkertainen määrä. Vehnän kylvöalan arvioidaan kohoavan muutamalla prosentilla.

Kun tarkastellaan Suomen viljatilannetta, niin nyt tarvitaan tuotannon ja kulutuksen välistä tasapainottamista, sillä varastoista löytyy edelleen runsaasti viimesyksyistä rehuohraa, jonka ainoa osoite näyttää olevan EU:n interventiovarastointi. Kehnoa ylijäämäviljatilannettamme on onneksi helpottanut kauran viennin säilyminen, viljamarkkinoiden alavireestä huolimatta, aiempien vuosien tasolla sekä viime vuoden lopulla tehdyt rehuvehnälaivaukset Välimeren ympäristöön.

Intervention hoitaminen on tänä vuonna todella haasteellista. Vielä on epäselvää kuinka paljon ohraa tullaan tarjoamaan toukokuun loppuun mennessä. Jotta varastoinnin pullonkauloista selvittäisiin kunnialla, niin määrät on hyvä tietää mahdollisimman pian että logistiikka sujuisi. Asia on kaikkien parhaaksi. Siksipä sen joka on päättänyt myydä ohransa tänä keväänä mutta ei ole löytänyt ostajaa tai markkinointiväylää yksityiseltä sektorilta kannattaa tarjota se pikaisesti interventioon.

Jukka Virolainen

~~

Kansainväliset viljamarkkinat

Maailman Vehnä ja ohravarastot kasvavat tällä kaudella selvästi eikä hinta pääse juuri nousemaan. Maissin ja kauran kysyntä on tuotannon kasvua suurempaa ja kauden loppuvarastojen ennakoidaan molemmilla viljalajeilla selvästi laskevan. Ensi kaudella maailman vehnän tuotannon arvioidaan hieman vähenevän. Erityisesti USA:ssa odotetaan vehnä-alan laskevan ja hinnat ovat pysyneet vakaina. Euroopassa hinnat ovat viime aikoina olleet laskussa ensi kauden kasvavien tuotantoennusteiden vuoksi.
                                                         Lue lisää

EU:n viljamarkkinatilanne

Interventioon on tarjottu EU:ssa helmikuun viimeiselle viikolle tultaessa yhteensä 3,68 milj. tonnia. Tammikuun puolen välin jälkeen viikoittainen tarjonta on ollut luokkaa 100 000 - 200 000 tonnia eli pysynyt suhteellisen korkealla tasolla. Viljan hinnat ovat Euroopassa olleet viimeaikana laskussa ja vienti joutuu kilpailemaan Mustanmeren tuotannon kanssa. EU:n vilja-ala pienenee ensi kaudella. Vehnäala kuitenkin kasvaa. Öljy -ja valkuiaskaviala kasvaa selvästi.
                                                         Lue lisää 

Kotimaan viljamarkkinatilanne

Teollisuuden viljan käyttö jatkoi edelleen laskuaan satovuoden ensimmäisellä puolikkaalla. Viljaa kului noin 40 000 tonnia vähemmän kuin edellisen kauden jälkimmäisellä puolikkaalla. Vehnän käyttö  sen sijaan kasvoi,  eivätkä kaupan ja teollisuuden vehnävarastot enää kasvaneet vuoden takaisesta. Rukiin ja eri-tyisesti rypsin/rapsin varastot laskivat. Kaupan ja teollisuuden kokonaisvarastot olivat vuodenvaihteessa kuitenkin 113 000 tonnia suuremmat kuin vuosi sitten.

Interventioviljalle on jouduttu etsimään uutta varastotilaa. Mikäli interventioon tar-jonta säilyy vilkkaana  on etsittävä myös muita ratkaisuja. Siilotilan vapauttami-seksi Suomi ajaa EU-komissiossa interventioviljan myyntitarjouskilpailun avaa-mista EU:n ulkopuolisiin maihin.
Ensi kaudelle viljamarkkinoille on tulossa kuitenkin kaivattua tasapainoa, sillä ensimmäinen kotimaan kauden 2010/11 viljasatoennuste povaa pienintä vil-jasatoa vuosiin.

                                                     Lue lisää

Biofach-luomumessut Nürnbergissä 17-20.2.2010

Biofachista on parissa vuosikymmenessä kehittynyt maailman johtava luomu-tapahtuma, jonne tänäkin vuonna osallistui lähes 50 000 kävijää ja näytteille-asettajia 58 eri maasta. Saksan osavaltiot olivat Grüne Wochen tapaan itsenäi-sesti hyvin esillä. Messujen yleisilme oli positiivinen ja pirteä siitäkin huoli-matta, että näytteille asettajia, joita oli noin 2500, oli nyt yhdeksisen prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Luomuala on viime vuosina kasvanut eniten Eu-roopassa. Myös Aasian ja Etelä-Amerikan maissa kiinnostus luomutuotteita kohtaan on vahvasti lisääntymässä.          

                                                       Lue lisää