Tulosta
 

Viljaviesti, 2/2012

9.2.2012
*

Lukijalle



Komissio (DG AGRI) julkaisi joulukuussa vuosittain tekemänsä ennusteen keskipitkän aikavälin näkymistä EU:n maatalousmarkkinoilla. Tuore raportti kuvaa markkinoiden kehitystä vuoteen 2020 saakka ja haasteita siinä käytettyjen laskentamallien laadintaan ovat tuoneet maatalousraaka-aineiden hintaheilahtelujen, maailman talouskehityksen ja ilmaston muutostekijöiden huomioiminen.

Raportin mukaan EU:n viljatasenäkymät pysyvät suhteellisen tiukkoina läpi tarkastelujakson, koska viljojen vuosittaiset kokonaistuotantomäärät eivät suuresti kasva ja toisaalta kysyntä kasvaa eritoten bioetanolisektorilla. Viljojen markkinahintojen arvioidaan pysyttelevät pitkän aikavälin keskimääräiseen tasoon verrattuna korkeammalla tasolla. Raportissa EU:ssa tarkastelujaksona vallitseviksi viljan hinnoiksi on haarukoitu 150–170 €/tonni. Kokonaisvilja-ala säilynee nykyisellään ja kiinnostus lisääntyy vehnän ja maissin tuotantoon. Myös öljykasvien pinta-alat kasvaisivat, mutta tämä ei juuri auta helpottamaan tilannetta EU:n valkuaiskasvialijäämän osalta.

Viljan käyttömäärän eläinten rehuissa ennustetaan pysyvän nykytasollaan eli noin 160 milj. tonnissa. Sen kohdentumista ajatellen sian- ja siipikarjan tuotantomäärien ja viljan käytön arvioidaan raportissa kasvavan, mutta naudan- ja lampaanlihan tuotanto sen sijaan vähenee.

Lyhyellä sihdillä tarkasteltaessa, EU:n ja ylipäätän maailman, viljamarkkinatilanne säilyy edelleen vahvana. Hintaodotuksia ylläpitää muun muassa spekulaatiot siitä ovatko Argentiinassa ja Brasiliassa saadut sateet riittäviä tulevalle maissi- ja soijasadolle. Epävarmuutta hintakehitykseen toi tammikuun jälkipuoliskolla alkaneet huhut Venäjän mahdollisista vehnän vientirajoitteista tälle markkinointivuodelle. Viranomaisten taholta vientitoimintaan ei ollut helmikuun alussa tiedossa muutoksia, mutta kovat talviolosuhteet ovat jo käytännössä rajoittaneet vientejä niin Venäjältä kuin muualta Mustanmeren alueelta. Pakkaset ovat näkyneet myös viljanhinnoissa, vaikka vielä ei ole tiedossa kokonaiskuvaa niiden vaikutuksista Euroopan syysviljakasvustoihin ja niiden uusintakylvötarpeisiin keväällä.

Parhaillaan menossa on Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) teettämä viljelijäkysely ensi kevään kylvöaikomuksista. Se on osana laajempaa, maa- ja metsätalousministeriön tilaamaa, maatilojen kehitysnäkymät tutkimusta. Toivomme, että kyselyyn vastataan aktiivisesti.

Vastausten perusteella saamme kaikki yhtäläistä tietoa siitä onko ensi kesänä odotettavissa muutosta vehnän viime vuoden ennätykselliseen pinta-alaan. Entä palautuuko ohra-ala takaisin perinteisemmälle tasolle ja mitkä ovat näkymät kauran sekä etenkin rypsin/rapsin osalta? Tämän tiedon perusteella on hyvä päivittää kylvösuunnitelmia ja miettiä miten etenee, sen vielä varastoissa olevan viljan osalta, jolle ei ole tehty myyntisuunnitelmaa.

Kylvöaikomuskyselyn tulokset julkaistaan maaliskuun alussa www.vyr.fi sivustolla. Näitä nettisivuja uudistettiin tammikuun lopulla ja tämän päivityksen tavoitteena on ollut selkeyttää sisältöä sekä tuoda eniten haettuja asioita paremmin esille. Myös Viljaviestin ilme muuttui uudistuksen myötä hieman. Tervetuloa tutustumaan uuteen sivustoon!

Jukka Virolainen

*

Kansainväliset viljamarkkinat

   
   

Tammikuussa markkinoilla seurattiin tiiviisti sääennusteita ja kuivuuden vaikutuksia Etelä-Amerikan soija- ja maissi-sadoille. Viljojen hintakehitys oli tammikuun loppupuolella ja helmikuun alussa nousujohteista. Tammikuun lopulla huhuttiin myös Venäjän asettamista mahdollisista vientirajoitteista, mutta viranomaistahot kumosivat huhut ainakin toistaiseksi.

Lue lisää

*

EU viljamarkkinat


   

Leipävehnän hinnat nousivat EU:ssa tammi-helmikuun vaihteessa. Rehuohran hinta seurasi kehitystä vehnällä. Mallasohran ja rehuohran välinen hintaero säilyi ennallaan myös tammikuussa. EU komissio on jälleen päivittänyt EU:n viljatase-arviotaan. Tällä markkinointikaudella viljan tuotannon arvioidaan olevan 283 milj. tn ja kulutuksen 272 milj. tn

Lue lisää

*

Kotimaan viljamarkkinat

   
   

Kotimaassa etenkin leipä- ja rehuvehnän ja rukiin ostohinnat nousivat tammikuussa tasolta, jolla ne olivat vuoden vaihteessa. Muilla viljoilla hintamuutokset olivat tammikuussa ja helmikuun alussa pieniä. Viljan laivaukset ja viennit jatkuivat myös marraskuussa, selviää Tullin ulkomaankauppatilastoista. Marraskuussa viljoista eniten vietiin ohraa (35 000 tn), jonka jälkeen kauraa (25 000 tn), vehnää (7500 tn) ja ruista (3500 tn).

Lue lisää

*

Öljykasvimarkkinat

   
   

Myös öljykasvimarkkinoil-la seurattiin tammikuun aikana tiiviisti säätilan kehittymistä Etelä-Amerikassa ja arvioitiin  kuivuuden vaikutuksia soijasadoille. Euroopassa anka-rien pakkasten pelätään aiheuttaneen talvituhoja syys-rapsikasvustoille, mutta tarkempia tietoja vahinkojen laajuudesta ei vielä ole. Öljykasvimarkkinoilla hintakehitys oli tammikuussa pääosin nousujohteista, vaikka notkahduksiakin nähtiin. 

Lue lisää

*

Luomuviljamarkkinat, kotimaa ja Saksa

   
   
Kotimaassa luomuviljan hinta on pysynyt pidemmän aikaa vakaana ja hintojen odotetaan säilyvän nykytasolla tulevinakin kuukausina. Useat ostajat ovat aloittaneet ostosopimusten teon tulevalle kaudelle ja antaneet ensimmäiset syksyn hintanoteerauksensa. Saksan luomuviljamarkkinoilla kysyntä oli varsin rauhallista joulu-tammikuussa.

Lue lisää