Toukokuun myötä alkaa viimeinen kuukausi jolloin voi viljaa vielä tarjota interventioon. Ennätyksellisen paljon sinne on talven ja kevään aikana jo myyty joten varastoinnin hoitaminen on tänä vuonna ollut haasteellista. Interventiohinnan viimeinen kuukausikorotus astuu voimaan toukokuussa ja jää nähtäväksi paljonko se on vaikuttanut tarjonnan jättämiseen viimeiselle kuukaudelle. Määrät olisi tiedettävä mahdollisimman pian jotta varastoinnin pullonkauloista selvittäisiin kunnialla. Asia on kaikkien parhaaksi. Siksipä sen joka on päättänyt tarjota ohraansa interventioon, on syytä tehdä se jo ennen kevätkylvöjä.
OECD:n eli maailmanlaajuisen taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön maaliskuussa ilmestyneessä keskipitkän aikavälin maatalousmarkkinakatsauksessa arvioidaan leipävehnän maailmanmarkkinahinnan pysyvän tulevana markkinointivuonna edelleen alhaisella tasolla ja lähtevän sen jälkeen maltillisesti kohoamaan. Rehuviljoilla (maissi) maailmanmarkkinahintojen pitäisi vahvistua nykytasosta sillä kysyntä kasvaa tuotantoa nopeammin. Öljykasvien markkinahintojen arvioidaan pysyttelevän lähivuosina selvästi pitkän aikavälin keskihintoja korkeammalla. Hintakehitystä tukee osin öljykasvien kysyntä biopolttoaineiden raaka-aineeksi eli sama suuntaviiva kuin maissilla. Lähivuodet tulevat näyttämään pitääkö OECD:n ennuste paikkansa vai ollaanko kenties jo ensi keväänä viljamarkkinoilla eri tilanteessa kuin nyt arvioitu.
Vilja-alan yhteistyöryhmän toimintaa laajennetaan myös luomuvilja ja -valkuaiskasvisektorille. Yksi askel siinä on ollut luomuasioihin keskittyvän työryhmän perustaminen osaksi Vyr:n toimintaa. Sen toimesta on tähän viljaviestiin tehty ensimmäistä kertaa katsaus luomuviljamarkkinoihin. Verrattuna tavanomaiseen viljaan, tiedon koostaminen luomumarkkinoilta on haastavaa niiden pienuuden ja hajanaisuuden vuoksi mutta jostain on aloitettava. Jatkossa tulemme kehittämään viljaviestiä myös luomutiedon osalta ja tavoitteena on viljaviestin luomutilannekatsaus vähintään kahden kuukauden välein.
Kuukausi sitten peltoja peitti ympäri Suomea vielä lumivaippa. Viimeisten viikkojen aikana lumet hävisivät pelloilta todella nopeasti ja nyt näyttää siltä että kylvötöihin päästään keskimääräisenä ajankohtana. Huhtikuun viljaviestin myötä toivotamme hyviä kylvösäitä ja joutuisaa toukotöiden edistymistä.
Jukka Virolainen Maa- ja metsätalousministeriö |