Toukokuu 2009

14.5.2009  

Ajankohtaista vilja-alalta

Vilja-alan yhteistyöryhmän toiminnan toinen kolmivuotiskausi on lähestymässä loppuaan ja on tullut aika päättää toiminnan jatkamisesta. Eduskunnan ns. pikkuparlamentissa 22.4.09 pidetyssä strategiaseminaarissa saimme kuulla arvokkaita ja positiivisia näkemyksiä suomalaisen viljaketjun kehittämisestä ja ketjuyhteistyön merkityksestä.

Lue lisää

Maailman vilja- ja öljykasvitilanne

Argentiinan kuivuuden seuraukset ovat osoittautuneet ennakoitua pahemmiksi, mikä on näkynyt erityisesti öljy- ja valkuaiskasvimarkkinoilla. Maan soijasadon arvioidaan laskevan viime vuodesta peräti neljänneksellä. Argentiina kuuluu maailman kolmen suurimman soijan viejän joukkoon ja on myös merkittävä vehnän viejä. Argentiinan huono sato käänsi öljy- ja valkuaiskasvien hinnat nousuun, mutta aiheutti nousupainetta myös viljojen hintoihin. Laaturiskit kasvavat, kun laatuvehnien tuotanto Amerikan mantereella näyttää kärsivän sääoloista. Rehuviljojen tuotannon odotetaan laskevan Yhdysvalloissa. Samalla kulutuksen ennakoidaan nousevan ja varastojen supistuvan satokaudella 2009/10. Maissisadon ennakoidaan myöhäisten kylvöjen vuoksi jäävän 10 vuoden trendisatoa heikommaksi

Lue lisää

EU:n vilja-ja öljykasvitilanne

Syysviljat ovat talvehti-neet hyvin Länsi-Euroo-passa. Itä-Euroopassa kuivuus on vaivannut kasvustoja. Vehnän ja ohran tuotantoennus-teet ovatkin laskeneet.  Myös  kylvöpinta-alojen arvioidaan Euroopassa laskevan.  Lasku johtuu kesantoalan kasvusta ja alan siirtymisestä öljykas-veille. Eu:n viljataseessa nykyisillä tuotantoennusteil-la ole niukkuutta ensi satokaudella. Viljan ja erityisesti öljykasvien hinnat ovat kaikesta huolimat-ta olleet viime viikkoina selvässä nousussa. 

Lue lisää

Suomen vilja-ja öljykasvitilanne

Syysviljat ovat Suomessa talvehtineet hyvin lukuunottamatta kaikkein myöhäisimpiä syyskylvö-jä. Kevätkylvöjä on hidas-tanut  hidas ja   epäta-sainen roudan sulaminen.  Kotimaan viljan hintojen lasku on pitkän laskukauden jälkeen pysähtynyt. Ohran tarjonta interventioon on jatkunut vilkkaana ja ohran termiinihinnat ovat muista viljoista poike-ten laskeneet toukokuun hintoja alemmas.

Lue lisää