Helmikuu 2009

9.2.2008  

Lukijalle

Viljojen maailmanmarkkinahinnat saavuttivat viime joulukuun alussa alhaisimman tasonsa lähes kahteen vuo-teen, mutta ovat sen jälkeen alkaneet uudelleen nousta mm. Eteläisen pallonpuoliskon poikkeuksellisen kuivien ja kuumien sääolojen vuoksi.

Markkinoiden seuraaminen ja hintojen ainakin osittainen kiinnittäminen sopivalla hetkellä kannattaa varmasti myös tänä vuonna.

Lue lisää

Kuten jo aiemmin on todettu, tulemme jatkamaan Viljaviestin julkaisemista kerran kuussa ja pyrimme ajoitta-maan sen valmistumisen kunkin kuukauden ensimmäiselle viikolle.

Toivotaan aurinkoisia hiihtokelejä sekä etelään että pohjoiseen!  

Seppo Koivula
pääsihteeri

~~

Maailman viljamarkkinatilanne
Viljojen kysyntä-tarjontatilanne on helpottunut kahden viime kuukauden aikana. Viime syksyn sato osoittautui ennakoitua paremmaksi ja tuotantolukuja on nostettu useissa maissa ja kulutuslukuja on puolestaan talous-taantuman vuoksi jouduttu laskemaan.

Lue lisää
EU:n viljamarkkinatilanne
EU:n keskiosissa ja Mustan meren alueella oli tammikuun ensimmäisen puoliskon aikana kylmä säätyyppi. Mahdolliset talvituhoseuraukset varmistuvat vasta kasvukauden alkaessa. EU:n komissio arvioi EU:n vilja-alan laskevan 1,2 prosentilla viime vuodesta. Kylvöalojen pienenemisestä ei ole kuitenkaan arvoltaan suuri verrattuna muutokseen vuosien 2007/08 ja 2008/09 välillä.

Lue lisää

Kotimaan viljamarkkinatilanne
Kotimaan markkinoilla vehnän kysyntä ja tarjonta on tasapainossa. Ohrasta ja kaurasta sensijaan on ylijäämää ja vientitarvetta. Tiken satoarvion kasvu ja maailmanmarkkinoiden alavire kohdistaa kotimaan viljan hintaan laskupaineita.

Lue lisää

Öljykasvitilanne
Useita vuosia jatkuneen voimakkaan kasvun jälkeen soijan maailman-kaupan arvioidaan pysyvän tällä satokaudella lähes ennallaan.  Rapsin maailmankaupan sitä vastoin odotetaan nousevan tällä satokaudella.

Lue lisää

Kotimaan viljasadon määrä ja laatu satokaudella 2008/09

Puolet viljasadosta ohraa

Vuoden 2008 viljasato oli 4,2 miljardia kiloa, mikä on toiseksi suurin sato kautta historian ja 2 % suurempi kuin vuonna 2007. Viljoista ainoastaan ohran sato kasvoi edellisvuodesta. Suuren viljasadon takana onkin suuri kylvöala, sillä kesannointivelvoit-teen poistuminen lisäsi viljakasvialaa 83 000 hehtaaria suuremmaksi kuin kesällä 2007.

Lue lisää

Leipävilja laatu heikko, rehuviljan hyvä
Vehnäsadosta vain 20 % täytti täytti leipävehnän yleiset laatuvaatimukset. Mallaskelpoisen ohran osuus oli edellisiä vuosia suurempi,  79 % oli mallaskelpoista. Kauran korkea hehtolitrapaino nosti suurimokauran laatuvaatimukset täyttävän sadon osuuden 40 prosenttiin eli lähes 500 miljoonaan kiloon. Rukiin keskimääräinen sakoluku oli 2000-luvun alhaisin, mikä laski leipäviljakelpoisen sadon osuuden 27 prosenttiin.

Lue lisää

Maatilatalouden kehittämisrahaston (Makera) tukihaku

Salaojitukseen tukihakemuksia runsaasti

Maatalouden investointi-tukien tammikuussa päättyneellä hakukierrok-sella haettiin tukea lähes1 500 investointiin. Avustusta haettiin 53 miljoonan euron edestä ja korkotukilainaa 129 miljoonaa euroa.
Euromääräisesti tarkasteltuna suurin kohde olivat lypsykarjanavetan uudisrakentamista, peruskorjausta tai laajentamista koskevat hankkeet. Kappalemääräi-sesti eniten saapui salaojitusta koskevia tukihake-muksia.

Lue lisää

Elintarviketalouden kansallinen laatustrategia

Vuoden 2009 laatuketjuhankkeet valittu

Elintarviketalouden laatustrategiasta vuonna 2009 rahoitusta saavat hankkeet on valittu. Hankehakemuksia tuli tänä vuonna ennätyk-selliset 49 kappaletta.
– Hyvien hakemusten suuri määrä kertoo, että laatutyötä tehdään Suomessa nyt laajalla rintamalla, mikä on erittäin positiivista, kertoo laatuketjun koordinaattori Tiina Soisalo.

Lue lisää