| Viljaviesti julkaistaan kuluvan kalenterivuoden aikana kahdeksan kertaa tämä julkaisu mukaan lukien. Tavoitteena on edelleenkin välittää vilja-alan toimijoille pääsääntöisesti kerran kuussa pureskeltua ja pohdittua tieto kotimaisten ja kansainvälisten markkinoiden toiminnasta. Pyrimme katsomaan ennen muuta eteenpäin sekä arvioimaan ja ennakoimaan tulevaa kehitystä Suomen viljaketjun näkökulmasta.
Tämän julkaisun kokoamisesta, toimittamisesta ja tiedoista vastaa Vilja-alan yhteistyöryhmä ja toimitustyöstä suunnittelija Pekka Ijäs. Raportin tiedot on kerätty useista kotimaisista ja ulkomaisista tietolähteistä. TIKE avustaa edelleen tilastotietojen hankkimisessa ja keräämisessä erillisen vilja-alan yhteistyöryhmän kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Myös MMM:n markkinapolitiikkayksikkö ja muut yksiköt ja MAVI avustavat tarvittaessa raportin sisällön tuottamisessa.
Kevään kylvöt on saatu tehdyksi hyvissä varsin ajoissa ja hyvissä. Viljan kylvöala kasvaa meillä ja muualla, mutta öljykasvialat näyttäisivät ennakkokyselyjen mukaan pienenevän.
Seppo Koivula pääsihteeri
|