| 4.5. Sadonkorjuu Puinti
Rukiin olkimäärä on suurempi, korsi on
pidempi ja sitkeämpi ja kasvusto on enemmän laossa kuin kevätviljojen,
joten puinti on hitaampaa. Toisaalta rukiin puintiaikana korjuukauden
alussa päivät ovat pitkiä, ja kasvusto päästään usein puimaan hyvissä
olosuhteissa.
Puinnin ajoitus
Puintiajankohtaa
päätettäessä tavoitteena on hyvä leivontalaatu ja sakonluku. Toisaalta
puintikosteuden tulisi puinnin sujumisen ja kuivauskustannusten takia
olla mahdollisimman alhainen. Sakoluvun kannalta rukiin paras puintiaika
on noin 5 päivää keltatuleentumisen jälkeen. Rukiin sakoluku laskee
vehnää nopeammin, ja uudetkin ruislajikkeet ovat suhteellisen herkkiä
tähkäidännälle, joten puinnin kanssa ei kannata turhaan viivytellä.
Kuivauskustannukset ovat merkittävä osa viljan tuotantokustannusta,
joten vilja kannattaa esikuivata pellolla mahdollisimman kuivaksi, jos
sääennuste lupaa hyviä ilmoja. Epävakaisen sään uhatessa riski
laatumenetyksistä on kuitenkin suuri.
Leikkuupöydän säädöt
Lakoisuus ja pitkä korsi
asettavat suuret vaatimukset leikkuupöydän rakenteelle ja säädölle,
jotta viljan leikkuu ja syöttö puimakoneeseen sujuu tasaisesti ja
häiriöttä. Syöttöruuvin ja pöydän välystä voi olla tarpeen lisätä, jos
olkea on runsaasti. Jos syöttöruuvi pyrkii kietomaan, syöttösormet
säädetään luovuttamaan puitava massa aikaisemmin.
Rukiin puinnissa pöytätappiot ovat usein selvästi suuremmat kuin
puintikoneiston tappiot. Tappiot ovat suurimmat jakolaitteiden kohdalla.
Tavallinen kolmiosainen jakaja on usein paras säätää siten, että
jakajan kärki kulkee laon päällä ja lako rajataan leikkuuterällä.
Jakajan ohjaimet säädetään siten, ettei kasvusto kietoudu laonnostokelan
päätyyn tai kaadu puimurin etupyörän alle. Yksinkertainen kaarijakaja
on lakoisen rukiin puinnissa käytännöllinen. Kaarijakaja painaa
kasvuston alas ja leikkauslinja rajataan leikkuuterällä.
Lakokasvustossa
hyvät laonnostimet ovat kullan arvoiset. Laonnostokela säädetään eteen
alas terän päälle, ja kehänopeus hieman ajonopeutta suuremmaksi, niin
että laonnostokelan piikit auttavat laonnostimien nostamat tähkät
pöydälle.
Pitkäolkisessa pystyrukiissa laonnostokelan kehänopeus säädetään
vähän ajonopeutta hitaammaksi, jolloin kela kevyesti ”työntää” viljaa
poispäin puimurista. Tällä tavoin voidaan pitkäolkinen pysty ruis
syöttää tyvi edellä koneeseen, jolloin syöttöruuvi ei pääse vetämään
viljaa juurineen.
Puinti sujuu parhaiten myötä- tai sivulakoon. Koska kasvusto on
pitkää, syöttöruuvi vetää vastalakoon puitaessa viljaa juurineen
koneeseen. Mukana tuleva maa tylsyttää leikkuuterän ja tukkii puimurin
erottelupinnat. Vastalakoon puitaessa olki myös kietoutuu todella
herkästi puintikela ympärille.
Puimurin säädöt
Puintikoneiston perussäädöt
ovat samat kuin muidenkin viljojen puinnissa. Puimurin käyttöohjeessa,
ohjaamossa ja usein myös säätökohteiden lähistöllä on kerrottu
ohjeelliset säädöt, joilla puinti kannattaa aloittaa. Säätöjä tulee
muuttaa, jos tukkeumia esiintyy, viljan seassa on paljon roskia tai
rikkoutuneita jyviä tai jos peltoon menee paljon jyviä. Paljon on
enemmän kuin kaksi jyvää kämmenen alalla. Irtojyvien lisäksi on hyvä
tarkkailla, onko kokonaan puimattomia tähkiä esimerkiksi leikkuukaistan
rajoilla tai osittain puimattomia tähkiä olkien seassa. Uusissa
puimureissa yleiset tappioilmaisimet ovat käytännöllisiä varusteita,
mutta niidenkin toiminta pitää tarkistaa aika ajoin.
Kelan ja varstasillan väli on varstasillan etuosassa 12-6 mm.
Puintikelan kierrosluku on 25 -32 m/s. Jos puintikelan halkaisija on 45
cm, kierrosluku on tällöin 1050 - 1350 kierrosta/min (vastaavasti 55 cm
kelalla 900 -1100 kierrosta /min ja 60 cm kelalla 800 -1100
kierrosta/min). Puinti kannattaa aloittaa isommalla puintivälillä (12-9
mm) ja reippailla kelan kierroksilla. Jos kelan kehänopeus on liian
hidas, on riski että olki kietoutuu kelan ympärille. Jos irtipuinti ei
ole riittävä, voidaan puintiväliä pienentää ja kelan kierroksia lisätä.
Yläseulan läppäväli saa rukiin puinnissa olla 16 -12 mm kuten
muillakin viljoilla. Alaseula voi olla pienempi, esimerkiksi 12 -10 mm.
Rukiin siemen on painava ja pieni, joten se kestää reilusti tuulta.
Tuuli suunnataan seulaston etuosaan.
Ruis on usein ensimmäinen kasvi, jota puimurilla talven jälkeen
puidaan. Talven aikana kohlinten pohjakaukalot ovat ruostuneet, jolloin
vilja ei luista kunnolla, vaan kaukalot täyttyvät ja tukkeutuvat.
Ongelma voidaan välttää kiinnittämällä kohlinten jatkeisiin köyden- tai
kiilahihnan pätkät, jotka kohlinkaukaloissa heiluessaan estävät
tukkeutumisen.
Sateisena syksynä sakoluku laskee herkästi. Kannattaa seurata
sääennustuksia ja sakolukupalvelua. Puintiin on ryhdyttävä pian rukiin
keltatuleentumisen jälkeen. Puintiajankohdan valitseminen: ruis on
valmista ja kosteus laskenut alle 30 %, mutta sakoluku ei ole vielä
laskenut. Hyvällä lajikkeella on korkea ja kestävä sakoluku.
Sadonkorjuun jälkeen vilja on heti kuivattava |