| 1. Miksi viljelen ruista Vihtiläisen Niko Ahlqvistin pelloilla kasvaa tänäkin vuonna ruista.
Viljelyala ei ole ihan pieni, sillä rukiilla on lähes neljäsosa reilun
860 hehtaarin pinta-alasta. Kaksisataa ruishehtaaria on jaettu kolmen
eri lajikkeen kesken. Kotimaista Elviä, puolalaista Kieriä ja
saksalaista hybridiruis Evoloa.
Niko ja hänen isänsä Birger Ahlqvist ovat viljelleet ruista
vuosittain jo koko viljelyuransa ajan ja sillä on aina ollut merkittävä
osa pinta-alasta. Myös sadot ovat olleet hyviä, satokisassa saatiin
ennätykselliset lähes kahdeksan tonnia vuonna 2000. Koko tilan
keskisadoksi Ahlqvistit arvioivat nelisen tonnia, mutta vuosien välillä
on vaihtelua molempiin suuntiin. Yksi tekijä hyvien satojen ja
viljelyinnon takana on tilan silpoydinherneen viljely.
”Ruis hyödyntää parhaiten herneen hyvän esikasviarvon antamalla
sadonlisää. Se tekee myös hyvää maan rakenteelle, joka kärsii joskus
herneen aikaisen kylvön takia. Ruis kylvetään, kun herneet on kerätty,
pelto kalkittu ja lautasmuokattu. Syväjuurisena kasvina ruis kuohkeuttaa
maan taas hyvään kuntoon.”
Herneen viljelyala on reilu neljännes ruisalasta, joten muita
esikasveja rukiilla on vielä enemmän. Kylvöt tehdään hyvissä ajoin,
joten muut vaihtoehdot ovat pääsääntöisesti rukiin uusiminen edellisen
rukiin jälkeen tai kylväminen luonnonhoitopelloille tai kesantoon. Viime
vuonna ruista kylvettiin myös mallasohran jälkeen.
Isoon ruisalaan Ahlqvisteja on houkutellut kylvöjen jakautuminen
syksylle ja keväälle. Siksi myös syysvehnää viljellään paljon.
Merkittävää on myös aikainen puinti. ”Keväästä ei koskaan tiedä. Etenkin
myöhäisenä keväänä on hyvä, että osa pelloista on jo kylvettynä.
Todennäköistä on, että rukiin alaa lisätään vielä nykyisestäkin. Uskon,
että rukiin hinta tulee olemaan ainakin ohran veroinen”, Niko Ahlqvist
sanoo.
Jos ruiskasvusto on hyvä, sille ruiskutetaan keväällä samalla kertaa
rikkakasvien torjunta-aine, tautiaine ja kasvunsääde. Muuta
kasvinsuojelua ei yleensä tehdä. Syksyistä lumihomeen torjuntaa
Ahlqvistit pitävät vaativana, koska se pitäisi tehdä lokakuussa
kosteissa oloissa. Mieluummin käytetään peitattua siementä.
Moni vierastaa rukiin puintia pitäen sitä hankalana, mutta Niko
Ahlqvist on toista mieltä. Enemmän hankaluuksia hänellä on ollut
lyhytkortisten mallasohrien kanssa. ”Korrensääteen ruiskuttaminen
rukiille on erittäin tärkeää sekä puinnin että sadon kannalta. Toinen
tärkeä asia on kylvää ruis oikeaan aikaan. Vanha sääntö siitä, että
rukiin kylvöpäivä on 20. elokuuta, pitää edelleen paikkansa. Yleensä
kylvämme rukiit kymmenen päivää ennen ja jälkeen sen. Kyntö on myös
kannattavaa ennen rukiin kylvöä, koska ruis tarvitsee maahan vesitilaa”,
Niko ja Birger Ahlqvist sanovat. |