UUTISIA VILJAKETJUSTA

Kotimaan viljasadon tulisi löytää nopeasti paras käyttökohde

Katariina Mattila (katariina.mattila a vyr.fi), 1.12.2017

Viljan viljelyn haasteet ovat nousseet suuriksi vaihtelevissa olosuhteissa. Suomalainen teollisuus haluaa toimia kotimaisella viljaraaka-aineella mahdollisuuksien mukaan. Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR ymmärtää tilanteen vakavuuden ja pyrkii parantamaan ketjun osapuolten välistä vuoropuhelua.

Syksyn viljasato oli määrältään kohtalainen. Paikoin puitiin jopa tavanomaista korkeampia satoja, mikä osaltaan kompensoi korjaamatta jäänyttä alaa. Juuri päivitetyn Luken satoennusteen ja viljataseen mukaan Viljaa liikenee tänäkin satovuotena myös vientiin – jo tästä syystä markkinaosapuolten tulee olla tiiviissä yhteydessä toisiinsa.  

Ennakkonäytteiden merkitys korostuu  

Laatutilanne on tänä vuonna huolestuttava muun muassa vehnän osalta. Kotimaisen leipävehnän saatavuudessa esiintyykin haasteita. Viljaerien laatu kannattaa selvittää mahdollisimman pian, jotta kotimaiselle viljalle löydetään parhaat käyttökohteet ja sato saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin. Ennakkonäytteiden tärkeys korostuukin tällä kaudella. Myös siementen itävyys tulee määrittää hyvissä ajoin.  

Suomalaiset myllyt sekä muu vilja- ja öljykasviteollisuus pyrkivät toimimaan kotimaisella raaka-aineella mahdollisuuksien mukaan. Tämä edellyttää viljaerien tasaisia toimituksia, sillä viljateollisuus käy tasaisella kapasiteetilla ympäri vuoden. Raaka-aineiden saannin tulee olla ennakoitavissa. Viljaerien tasainen toimitus ja sopimusviljely auttavat teollisuutta ennakoimaan tarpeitaan, ja viljelijälle ei tule yllätyksenä mahdollinen ylitarjontatilanne satovuoden lopussa. 

Tarkista latuvaatimukset ostajalta  

Ostajien laatukriteereissä eri viljalajeille ja käyttötarkoituksiin saattaa esiintyä vuosittaista vaihtelua. Vastaanotettavien erien laatukriteerejä onkin joiltakin osin laskettu. Laatuvaatimukset kannattaakin varmistaa suoraan ostajalta, joko verkkosivuilta tai varmimmin puhelimitse.  

Viljaerät kannattaa pitää mahdollisuuksien mukaan erillään vielä tässä vaiheessa. Erien sekoittaminen kannattaa jättää ostajan vastuulle.  

Ketjun sisäistä informaatiota lisättävä  

Tämänkin vuoden opetuksista viisastuneena koko viljaketjun on jatkossa kehitettävä toimintaansa koko ketjun mitalla – aina tuottajista viljan välittäjiin sekä teollisuuteen ja leipomoihin. Erityisesti ennakoinnissa ja viljavirtojen tasaisuudessa voidaan petrata. Tärkeää on lisätä informaatiota raaka-aine- ja laatutarpeista sekä eri sopimusmalleista ketjun osapuolten välillä.  

Sopimustuotanto on yksi keino sujuvoittaa ketjun toimintaa. Viljelyn riskiä voidaan hajauttaa lajikevalinnan avulla. Viljelyyn kannattaa valita kasvuajaltaan erilaisia viljelykasveja ja lajikkeita. Ostajien tulee esittää suosituslajikkeita, joiden laatu on käyttötarkoituksen mukainen. 

Kasvukausi ja syksyn sadonkorjuujakso on ollut erittäin raskas viljelijöille, mistä alkutuotantoporras ansaitsee ison tunnustuksen. Nyt on yhdessä viljakaupan ja teollisuuden kanssa löydettävä vielä parhaat keinot sadon markkinoimiseksi mahdollisimman tehokkaasti parhaiten soveltuviin käyttökohteisiin.  

Lisätietoja: Max Schulman, VYR hallituksen puheenjohtaja, MTK p. 040 825 2112

  • VYR edustaa koko vilja-, öljy- ja valkuaiskasvisektoria. Mukana toiminnassa on alkutuotanto (MTK, SLC), tuotantopanosteollisuus, viljakauppa, vilja- ja öljykasviteollisuus, leipomot, tutkimus sekä neuvonta. Jäsenet löydät täältä www.vyr.fi/fin/organisaatio/jasenisto/

Ohjeet edustavan viljanäytteen ottoon: www.vyr.fi/fin/viljelytietoa/huoneentaulut/suomeksi/