UUTISIA VILJAKETJUSTA

Vehnäsadoissa huomattavaa vaihtelua eri puolilla Eurooppaa, ohrasato lunastanut odotukset

Katariina Mattila (katariina.mattila a vyr.fi), 11.8.2017

Vehnän ja ohran puinnit on jo saatu loppuun eteläisessä Euroopassa ja ovat pitkällä Itä- ja Keski-Eurooppassa. Sato on ollut hyvä tai jopa erinomainen Kaakkois-Euroopassa, mutta tuottanut pettymyksen muun muassa Saksassa, jossa voimakkaat sateet ovat hankaloittaneet puinteja.

Sadot ovat odotusten mukaisesti osoittautuneet viiden vuoden keskiarvoa alemmiksi muun muassa helteisessä Ranskassa. Sen sijaan Iso-Britanniassa päästään lähelle keskiarvoa. Sadonkorjuun sääolosuhteilla on huomattava vaikutus lopullisiin satotasoihin, vaikka sato-odotukset ovatkin korkealla. 

Vehnän laatu on pääosin hyvä Kaakkos-Euroopassa ja Ranskassa. Sateet ovat kuitenkin heikentäneet sadon laatua Saksassa ja Keski-Euroopassa. Viljasadon laatu huolettaa myös Puolassa ja Baltian maissa. Erityisesti mallasohrasadon laadusta ollaan huolissaan.

Kauden 2017/18 tuotantoennusteita korotettu

Strategie Grains nosti ennustettaan EU:n vehnän tuotannosta 141 milj. tonniin (2016/17: 135,9 milj. tn). Ohran tuotantoennustetta on nostettu viime kuusta 58,2 milj. tonniin (2016/17: 60 milj. tn). Myös ennustetta maissin tuotannosta on nostettu 58,9 milj. tonniin (2016/17: 59,7 milj.tn). Strategie Grains korotti ennustettaan EU:n kokonaisviljantuotannosta 269,9 milj. tonniin (2016/17: 296 milj. tn). 

Viime markkinointikausi päättyi EU:ssa matalilla vehnävarastoilla. Uuden sadon ennustetaan kuitenkin nousevan viime kaudesta. Maailmanmarkkinoilla varastojen odotetaan laskevan hieman. Erityisesti laadukkaan, korkean valkuaispitoisuuden myllyvehnävarastojen ennustetaan laskevan jyrkästi. Sen sijaan matalamman proteiinipitoisuuden vehnän (alle 12,5 %) varastojen osalta lasku jää loivemmaksi.

Maailman viljavarastojen odotetaan laskevan 

Venäjällä vehnätaseen ennustetaan tulevan jopa viime kautta raskaammaksi, jos satoennusteet toteutuvat. Sen sijaan muissa suurissa viejämaissa (USA, Australia, Kanada ja EU) varastojen ennustetaan laskevan kuluvalla kaudella 2017/18. 

Niukkuus laadukkaan myllyvehnän tarjonnassa USA:ssa kutistuttaa myös Australian ja Euroopan varastoja ja estää hintoja laskemasta huomattavasti. Venäjän runsas tarjonta kuitenkin asettaa valkuaispitoisuudeltaan matalamman (alle 12 %) vehnän hinnat paineen alle.

EU:n ohratase 2017/18 sen sijaan näyttäisi tasapainottuvan rehuohran ja tiukentuvan mallasohran osalta. Strategie Grains laskikin ennustettaan mallasohran tuotantoennusteen osalta (-0,3 milj. tn) 12,5 milj. tonniin (2016/17: 10,6 milj. tn). Merkittävin syy laskuun on, että Ranskassa merkittävä osa sadosta ei ole valkuaispitoisuuden osalta täyttänyt mallasohran laatuvaatimuksia. 

  • Lähde: Strategie Grains, Grain Report, August 2017